Mitä on paternalismi?

Paternalismi on lähestymistapa kansalaisten, työntekijöiden tai yleisön hyvinvointiin, jossa toinen osapuoli tekee päätöksiä heidän puolestaan ​​antamatta heille panosta näihin päätöksiin. Tämän sanan juuri tulee latinan kielestä “isä” ja heijastaa ajatusta, että paternalismi on hyvin samankaltainen kuin hierarkkiset perherakenteet, joissa isä toimii perheen päänä ja tekee kaikki päätökset. Tämän lähestymistavan kannattajat väittävät, että se antaa viranomaisille mahdollisuuden tehdä päätöksiä yhteisen edun puolesta, kun taas vastustajat uskovat, että se vie ihmisiltä autonomian.

Esimerkkejä paternalismista voidaan nähdä kansallisissa hallituksissa, työpaikoilla ja muissa ympäristöissä. Paternalistisille järjestelmille on ominaista tilanne, jossa ihmisillä ei ole järjestelmän alaisia ​​velvollisuuksia tai oikeuksia, eivätkä he voi tehdä itsenäisiä päätöksiä itselleen. Esimerkiksi työnantaja voi automaattisesti rekisteröidä koko henkilöstön etuusohjelmaan tarjoamatta vaihtoehtoja tai kysymättä työntekijöiltä, ​​kuinka he haluaisivat käsitellä etujaan. Samoin hallitus voi määrätä kaikkien kansalaisten rokottamisesta sillä perusteella, että kaikilla on parempi yhteiskunnassa, jossa rokotusaste on korkea.

Jotkut paternalismin vastustajat uskovat, että se ei ole koskaan sopivaa ja se pitäisi lakkauttaa kaikissa muodoissaan. Toiset väittävät, että sillä voi olla paikkansa joissakin ympäristöissä, kunhan politiikkaa laadittaessa harkitaan huolellisesti. Esimerkiksi lakien säätäminen on eräänlaista paternalismia, mutta useimmat kansalaiset ovat sen kanssa samaa mieltä, koska se tarjoaa selkeän yhteisen edun. Huolestuttavaa voi syntyä, kun paternalismi näyttää häiritsevän yksityistä toimintaa ja lainsäädäntö vaikuttaa kykyyn tehdä henkilökohtaisia ​​valintoja, joilla ei ole vaikutusta muihin.

Oppilaitokset, kuten korkeakoulut ja työpaikat, käyttävät usein holhoavaa lähestymistapaa opiskelijoiden ja työntekijöiden johtamiseen. Tämä voi luoda epätasa-arvoista valtadynamiikkaa, jossa paternalismin kohteet eivät tunne itseään arvostetuiksi ja voivat vastustaa viranomaisten toteuttamia toimia. Esimerkiksi yliopisto-opiskelijat voivat vastustaa sananvapauden rajoituksia tai työntekijät voivat olla vähemmän uskollisia, kun he tuntevat, ettei heidän panoksensa ole toivottavaa.

Jotkut protestit liian rajoittavina pidettyjä lakeja vastaan ​​ovat keskittyneet niiden paternalismiin, erityisesti maissa, joissa henkilökohtaisia ​​vapauksia arvostetaan suuresti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa jotkut moottori- ja polkupyöräilijät vastustavat pakollisia kypärälakeja sillä perusteella, että kypärän käyttö on henkilökohtainen valinta. Hallitus väittää, että tällaiset lait säästävät ihmishenkiä varmistamalla, että onnettomuuksiin joutuneilla ihmisillä on riittävä päänsuojaus, ja siksi on perusteltua säätää ja valvoa näitä lakeja.