Psykoanalyyttinen kirjallisuuskriitikko on psykoanalyyttiseen teoriaan perustuva tapa analysoida ja tulkita kirjallisia teoksia. Sigmund Freud kehitti psykoanalyyttisen teorian selittääkseen ihmisen mielen toiminnan. Tällä kirjallisuuskritiikan alalla psykoanalyyttisen teorian tärkeimpiä käsitteitä, kuten ajatus tiedostamattomasta ja tietoisesta mielestä, identiteetin, egon ja superegon jakautuminen ja Oidipus -kompleksi, sovelletaan kirjallisuuteen syvemmän ymmärryksen saamiseksi tuosta työstä.
Ajatus tietoisesta ja tiedostamattomasta mielestä on yksi psykoanalyyttisen kirjallisuuskriittisyyden tärkeimmistä työkaluista. Freud teorioi, että ihmisillä on tietoinen osa mieltä, missä ajattelu tapahtuu ja missä he ovat tietoisia ajatuksistaan. Hän ehdotti myös ajatusta tajuttomasta mielen osasta, jossa on haluja ja ajatuksia, joista ihmiset eivät ole tietoisia, mutta jotka vaikuttavat heihin ja joskus aiheuttavat psyykkisiä ongelmia.
Freud analysoi usein unia, joiden hän uskoi olevan ikkunoita tajuttoman mielen toimintaan. Hän uskoi, että unilla oli ilmeistä tai ilmeistä sisältöä, joka peitti piilevät tai tiedostamattomat toiveet ja ajatukset. Hän käytti symbolismia ja unianalyysiä löytääkseen unen piilevän sisällön.
Yksi psykoanalyyttisen kirjallisuuskritiikin tekniikka on kohdella kirjallisuutta niin kuin se olisi unta. Tämän tekniikan tavoitteena on ymmärtää tiedostamattomat symbolit ja toiveet tulkitsemalla ilmeisempi sisältö. Tämäntyyppinen kirjallisuuskriitikko käyttää symbolismia ja muita analyysimuotoja päästäkseen kirjallisuuden teoksen piilevään sisältöön.
Freudin mukaan lapsuuden kokemukset ovat erittäin vaikuttavia ja muokkaavat suurelta osin ihmisen psyykettä. Oidipus -kompleksin teoriassaan lapsi aloittaa elämän olemalla erittäin kiintynyt äitihahmoon. Lapsi alkaa olla kateellinen äidin isälle osoittamasta huomiosta, mikä johtaa tukahdutettuun vihaan isää kohtaan ja haluan saada omakseen äiti. Psykoanalyyttinen kirjallisuuskriitikko voi käyttää tätä kehitysteoriaa keinona ymmärtää kirjallisuuden tukahdutettua sisältöä.
Freud uskoi, että lapsuuden kokemukset johtavat kolmeen jakoon mielessä: ego, id ja superego. Ego on tietoinen aivojen osa, osa, jonka ihminen on tietoinen. Id on henkilön tiedostamaton tai tukahdutettu halu, mukaan lukien Oidipus -kompleksin aiheuttamat toiveet. Superego on omatunto, tuomari ja tuomaristo ihmisen mielessä. Psykoanalyyttinen kirjallisuuskriitikko etsii kaikkien kolmen mielenosan vaikutuksia kirjallisuudessa.