Suora keskustelu on käytäntö välittää puhujan sanoma sanasta sanaan. Se on ristiriidassa epäsuoran keskustelun kanssa, jossa kirjoittaja käyttää parafraasia päästäkseen puhujien merkityksestä. Suoran keskustelumenetelmän tarkoituksena on välittää jotain täsmälleen niin kuin sanottiin ja antaa lukijalle varmuuden siitä, että sanat olivat tarkkoja sanoja, joita puhuja käytti keskustelussa. Menetelmällä on joitain etuja kirjallisesti, mutta myös joitain haittoja.
Helpoin tapa määrittää suora puhe epäsuorasta keskustelusta on yksinkertaisesti tarkastella käytettyjä välimerkkejä. Lainausmerkit ovat hyvä merkki siitä, että kirjoittaja käyttää tekstissä suoran keskustelun menetelmää. Yleensä kirjallisessa viestinnässä lainausmerkkejä on käytettävä aina, kun esitetään puhujan tarkka sanasta sanaan. Vaikka lainausmerkkejä voidaan käyttää muissa tilanteissa, muiden sanojen käyttö, kuten hän sanoi tai sanoi, voi myös antaa vihjeitä välimerkkien ohella.
Tyypillisesti suoraa puhetta käytetään proosassa eikä rytmisessä kirjoituksessa, kuten runoudessa ja laulussa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että on vaikeaa saada tavallinen puhe rajoittamaan rajoituksia, joita muut kirjoitusmuodot voivat asettaa sille. Vaikka se ei ole mahdotonta, ja jotkut kirjoittajat ovat tehneet sen onnistuneesti, useimmat pyrkivät käyttämään epäsuoraa diskurssia proosatekstissä.
Suoran keskustelun käyttämisestä kirjallisuudessa on monia etuja sekä kaunokirjallisuudessa että tietokirjallisuudessa. Kaunokirjallisuudessa menetelmä voi auttaa hajottamaan tekstin yksitoikkoisuuden ja antaa lukijalle vihjeitä koulutustasosta ja yksittäisten hahmojen persoonallisuudesta. Tietokirjallisuudessa sitä voidaan käyttää niin, että lukijan ei tarvitse huolehtia siitä, että kirjoittaja tulkitsee väärin toisen osapuolen sanoja.
Tietokirjallisuudessa voi myös olla useita haittoja suoran keskustelumenetelmän käyttämisessä. Joissakin tapauksissa puhujan valikoiva lainaaminen voi silti olla tulkinnanvaraista, varsinkin jos kirjoittaja käyttää lainausta sopimattomasti, esimerkiksi poistamalla sen alkuperäisestä kontekstistaan. Kirjoittajan on myös varmistettava, että puhuja käytti lainausmerkeissä olevia täsmällisiä sanoja, jotka voivat tarkoittaa yksityiskohtaisten muistiinpanojen tekemistä tai jonkinlaisen tallennuslaitteen käyttöä. Kirjoittajien tulisi olla erityisen varovaisia, jos he saivat tietoa puhujan sanoista toisen käden. Jos näin on, epäsuora keskustelu olisi turvallisin vaihtoehto.