Suora karakterisointi on prosessi, jolla kirjoittaja kertoo lukijalle jotain hahmon erityispiirteistä. Tässä tapauksessa kirjoittaja yksinkertaisesti kertoo lukijalle, mitä hän haluaa lukijan tietävän. Suora karakterisointi on toisin kuin epäsuora karakterisointi, jälkimmäinen on prosessi, jossa kirjoittaja paljastaa tietoa hahmon ajatuksilla, sanoilla tai teoilla. Molemmilla on paikkansa kirjallisuudessa, mutta on aikoja, jolloin yksi menetelmä on yleensä parempi kuin toinen.
Kuvauksen kannalta suora luonnehdinta on usein helpoin tehtävä useimmille kirjoittajille. Monet kriitikot ja opettajat pitävät sitä myös mielikuvituksettomana ja tylsempänä kuin epäsuorana kuvauksena. Silti valinta, mitä tekniikkaa käytetään, on usein kirjoittajan henkilökohtainen mieltymys. Se voi myös riippua proosan yleisestä sävystä ja siitä, mitä tekijän mielestä on tärkeintä välittää kyseisessä vaiheessa.
Esimerkkinä suora luonnehdinta olisi kirjailija, joka kertoisi lukijoille, että hahmo pahoinpitelee eläimiä ilman syytä. Epäsuora karakterisointi kuvaisi yksilöä, joka potkaisee pientä pentua kulkiessaan jalkakäytävän ohi, ja ehkä myöhemmin muut hahmot kyseenalaistavat hänen motiivinsa. Molemmissa tapauksissa lukijalle jää tietoa siitä, miten henkilö tuntee eläimet. Jälkimmäisessä tapauksessa kirjoitus voi olla kuvaavampi, mutta vie yleensä myös enemmän sanoja ja enemmän aikaa.
Vaikka suora karakterisointi ei ehkä ole suosituin kirjallinen työkalu tällä hetkellä, jotkut kuuluisat kirjailijat ovat käyttäneet sitä. Ernest Hemingway, joka kirjoitti usein minimalistiseen tyyliin eikä ollut tunnettu sanojen tuhlaamisesta, käytti tämän tyyppistä luonnetta hyvin usein. Tämä antoi Hemingwaylle mahdollisuuden kirjoittaa hyvin ainutlaatuisella tyylillä, jolle oli ominaista lyhyet, suorat ja aktiiviset äänilauseet.
Kirjallisuuden ulkopuolella tällaista luonnehdintaa käytetään usein tietokirjallisuudessa, erityisesti sanoma- ja aikakauslehtien kirjoittamisessa. Tällaisessa kirjoituksessa pääasia on välittää mahdollisimman paljon tietoa mahdollisimman pienessä tilassa. Siksi epäsuora karakterisointi voi viedä paljon tarpeetonta tilaa. Jotkut toimittajat voivat käyttää epäsuoraa karakterisointia vain kirjoittaessaan tarinaa, jossa he antavat enemmän kirjallista vapautta ja käyttävät enemmän kerronnallista tyyliä.
Toinen etu suorasta karakterisoinnista on se, että se ei anna lukijalle mahdollisuutta tulkita väärin sitä, mitä kirjoittaja haluaa lukijan ymmärtävän hahmosta. Joissakin tapauksissa lukija voi saada väärän käsityksen tai tulkita, että ajatus perustui väärinkäsitykseen tai että toiminta oli todennäköisesti virhe. Kun kirjoittaja kertoo lukijalle suoraan, on epätodennäköistä, että se tapahtuu.