Lain tietämättömyys on lakisääteisen tiedon puute, joka johtaa rikoksen tekemiseen tietämättä sitä. Useimmat oikeusjärjestelmät uskovat periaatteeseen, että lain tuntemattomuus ei ole tekosyy, ja pitävät vastaajia vastuussa lain rikkomisista, vaikka he voisivat osoittaa, etteivät he olleet tietoisia asiasta. Tästä säännöstä on joitain poikkeuksia, kuten tapaukset, joissa vastaaja ei ole millään tavalla voinut tietää laista ja tämä voidaan osoittaa selvästi. Oikeusjärjestelmä olettaa suurimmaksi osaksi lain tuntemuksen.
Argumentti kuuluu, että jos lain tietämättömyys olisi pätevä puolustus, syytetyt henkilöt voisivat aina väittää, etteivät he tunne lakia, eikä heitä voida pitää vastuussa. Tietämättömyyden todistaminen on vaikeaa, joten tämä voisi tarjota mekanismin paeta oikeutta. Oikeusjärjestelmä olettaa tietoa sillä perusteella, että lait ovat julkisesti saatavilla useissa muodoissa, ja kansalaiset voivat pyytää neuvoa valtion virkamiehiltä, jos he eivät ole varmoja tietyn toiminnan laillisuudesta. Tämä voi liittyä ajatukseen “tahallisesta sokeudesta”, jossa vastaaja ei pyydä neuvoja toiminnasta välttääkseen tietämästä, onko se laillista vastuun välttämiseksi.
On olemassa joitakin poikkeuksia yleiseen sääntöön, jonka mukaan lain tietämättömyys ei ole tekosyy. Yksi on tilanne, jossa laki muuttuu ja henkilö ei voi olla tietoinen siitä. Esimerkiksi joku, joka vaeltaa hyvin syrjäisellä alueella ilman viestintälaitteita, ei olisi tietoinen tänä aikana tehdyistä ja julkistetuista lainsäädännön muutoksista; jos kyseinen henkilö rikkoi kalastus- tai metsästyslainsäädäntöä muutoksen jälkeen, hän voisi vedota tietämättömyyteen laista sillä perusteella, ettei hänellä ollut mitään keinoa tietää muutoksesta.
Samoin virkamiesten huonot neuvot voivat olla lieventäviä tekijöitä, vaikka niitä ei yleensä hyväksytä puolustukseksi. Tämä tarkoittaa, että henkilö tuomitaan rikoksesta, mutta hänelle voidaan määrätä lyhennetty tai vapautettu rangaistus, koska hän pyysi neuvoja hallituksen edustajalta ja sai huonoa tietoa. Tässä tapauksessa vastaaja toimi uskomuksella, että hänen tekonsa olivat laillisia, koska joku kertoi sen olevan sellainen, joka pystyi tietämään.
Tosiasioiden tietämättömyys katsotaan erillään lain tietämättömyydestä. Tapauksissa, joissa tietämättömyys tosiasioista on selvästi osana, tätä voidaan pitää puolustuksena tapauksessa. Tämä tuli esille vuoden 2010 korkeimman oikeuden asiassa, joka koskee perintätoimia, ja tuomarit päättivät, että puhelun soittaminen laillisten aikojen ulkopuolella oli puolustettavissa, jos perintäyrityksillä oli virheellisiä tietoja aikavyöhykkeestä. Tässä tapauksessa yritys toimii väärien tosiasiatietojen perusteella yrittäessään noudattaa lakia, eikä se ole vastuussa oikeiden tosiasioiden puutteesta.