Ulkopolitiikka määrää, miten maa toimii suhteessa muihin maihin poliittisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti ja jossain määrin vähemmässä määrin, miten se käyttäytyy valtiosta riippumattomia toimijoita kohtaan. Ulkopolitiikkaa voidaan kutsua myös kansainvälisten suhteiden politiikaksi tai yksinkertaisesti diplomatiaksi. Näyttää todennäköiseltä, että ulkopolitiikka on jossain muodossa ollut olemassa ihmiskunnan varhaisista ajoista lähtien Afrikan tasangoilla, jolloin suuret heimot olisivat oletettavasti vuorovaikutuksessa aika ajoin osallistumatta kaikkeen sotaan. Nykyään ulkopolitiikasta vastaavat ulkoministerit, suurlähettiläät ja/tai ulkoministeri (Yhdysvalloissa).
Vaikka ulkopolitiikka on aina ollut tärkeää, se on erityisen totta nykyään, kun lentomatkustaminen pienentää ja yhdistää toisiaan enemmän ja tehokkaat aseet tekevät diplomaattisen romahduksen riskistä entistäkin pahemman. Monet alan ajattelijat asettivat nykyaikaisen ulkopolitiikan ja valtiomielisyyden syntyyn kardinaali Richelieun, valtionmiehen kanssa 17 -luvun alussa Ranskassa. Richelieu tuli kuuluisaksi vahvistamalla Ranskan valtaa, tehden Ranskasta suurvaltojen joukossa ja kiistellen sekä Itävallassa että Espanjassa hallitsevan Hapsburg -dynastian kanssa. Hän määräsi kaikki alemman aateliston ja feodaalilinnojen linnoitukset raivotuksi, jolloin Ranskan kuninkaallisuudesta tuli voimakkaampi kuin koskaan ennen.
400 vuotta Richelieusta on leimannut intensiivinen ulkopoliittinen vuorovaikutus ja neuvottelut maailman tehokkaimpien kansojen kesken, erityisesti Euroopassa, jossa maailman valta keskitettiin 20 -luvun puoliväliin asti, jolloin Amerikan ja Kiinan kaltaiset kansakunnat tulivat omakseen. Tärkeä virstanpylväs ulkopolitiikassa ja kansainvälisissä suhteissa tuli vuonna 1919, kun ensimmäinen maailmansota päättyi Versailles’n sopimuksen kanssa (joka vihaisi saksalaisia toisen maailmansodan aloittamiseen) ja Kansainliitto perustettiin. Kansainliitto oli ensimmäinen todellinen kansainvälinen maiden järjestö, ja se oli nykyajan Yhdistyneiden Kansakuntien edelläkävijä.
Nykyään monet viralliset julistukset ja ulkopoliittiset toimet kanavoidaan Yhdistyneiden Kansakuntien kautta, joka palvelee enemmän kansainvälistä foorumia kuin mitään yhtenäistä poliittista elintä. Ulkopolitiikassa on monia ajattelijoita, jotka joko tukevat Yhdistyneitä Kansakuntia, kutsuvat sitä askeleeksi yhtenäisemmälle ja sivistyneemmälle maailmalle, tai hylkäävät sen kutsumalla sitä hyödyttömäksi pilkkaaksi. YK: n tärkein elin on turvallisuusneuvosto, joka koostuu Yhdysvaltojen, Yhdistyneen kuningaskunnan, Venäjän, Kiinan ja Ranskan maista. Muut maat ovat arvostelleet tätä meikkiä pelkästään toisen maailmansodan voittajien edustamiseksi, eikä se todella heijasta kansainvälistä tahtoa. Silti YK: n turvallisuusneuvosto saa huomattavaa huomiota ja painostusta, ja vaikka sen vaikutus maailman tapahtumiin ei ole rajaton, se on varmasti vahva.