Mitä on uusi historismi?

Uusi historismi on kirjallisuuskriittinen teoria, joka ehdottaa, että kirjallisuutta on tutkittava ja tulkittava sekä kirjoittajan että kriitikon historian yhteydessä. Teoria syntyi 1980 -luvulla, ja sen tärkein kannattaja oli Stephen Greenblatt, ja siitä tuli varsin suosittu 1990 -luvulla. Tätä lähestymistapaa käyttävät kriitikot tarkastelevat teosta ja harkitsevat muita kirjoituksia, jotka ovat saattaneet innoittaa sitä tai ovat saaneet siitä inspiraation, sekä kirjoittajan elämää ja sen suhdetta tekstiin. On kuitenkin monia muita kilpailevia kriittisiä teorioita, joten jotkut kriitikot eivät välitä tästä lähestymistavasta.

Peruslähestymistapa kirjallisuuteen

Toisin kuin aikaisempi historiallinen kritiikki, joka rajoittui pelkästään sen osoittamiseen, kuinka teos heijasti aikansa, New Historicism arvioi, kuinka teokseen vaikuttaa aika, jolloin kirjoittaja sen kirjoitti. Siinä tarkastellaan myös sosiaalista alaa, jolla kirjailija muutti, kirjailijan psykologista taustaa sekä kirjoja ja teorioita, jotka ovat saattaneet vaikuttaa häneen. Tämän lisäksi monet kriitikot tarkastelevat myös työn vaikutusta ja pohtivat, miten se vaikutti muihin.

Kriitikot tässä lähestymistavassa

New Historicism myöntää, että kritiikkiä teoksesta värittää kriitikon uskomukset, sosiaalinen asema ja muut tekijät. Monet uudet historioitsijat aloittavat romaanin kriittisen lukemisen selittämällä itsensä, taustansa ja ennakkoluulonsa. Sekä teokseen että lukijaan vaikuttaa kaikki, mikä on vaikuttanut heihin. Uusi historismi edustaa siten merkittävää muutosta aiempiin kriittisiin teorioihin, kuten New Criticism, koska sen pääpaino on tarkastella monia teoksen ulkopuolisia elementtejä sen sijaan, että lukisi tekstiä erikseen.

Havainnollista tätä lähestymistapaa kritiikkiin
Voidaan sanoa, että uusi historismi etsii usein tapoja, joilla kirjailijat ilmaisevat ideoitaan tai mahdollisia mielipiteitään kirjoituksessaan. Esimerkiksi Jane Austenin romaanit rajoittuvat usein hyvin rajalliseen yhteiskunnan alueeseen, nimittäin maaherruuteen. Vaikka uusi historioitsija voi kehua teosta, hän saattaa myös huomata, että palvelusluokka on täysin syrjäytynyt Austenin työstä. Austenin kirjoitus väittää, että maanmiehet ovat etusijalla minkä tahansa muun yhteiskuntaluokan yläpuolella, ja on melko kriittinen niitä kohtaan, jotka menevät naimisiin sosiaalisen asemansa alle.

Uuden historian kriitikko voisi sitten arvioida, miksi Austen näyttäisi tämän ennakkoluulon ja antaisi tietoja lukemistaan ​​kirjoista, hänen elämänsä tapahtumista, jotka ovat saattaneet vaikuttaa häneen, ja omista valinnoistaan ​​avioliitossa. Austen on tavallaan ristiriidassa oman työnsä kanssa, mikä viittaa siihen, että voimaa voidaan ostaa hyvien avioliittojen kautta, koska hän ei koskaan naimisissa. Itse asiassa Austenin elämä on kirjallisuuden ulkopuolisten teorioiden ulkopuolella; naiskirjailijana hän sai arvostusta työstään eikä avioliitosta. Uusi historioitsija todennäköisesti keskustelee tästä kontrastista työnsä ja elämänsä välillä ja harkitsee sitä lukiessaan hänen kirjoituksiaan.

Vastalauseita tätä lähestymistapaa vastaan
Uuden historismin kritiikkiä kantavat enimmäkseen ne, jotka harjoittavat uutta kritiikkiä ja vastaavia lähestymistapoja. New Critic väittää, että kirjallisuutta tulisi lukea itsenäisenä teoksena ottamatta huomioon muita vaikutteita. Tällaisille kriitikoille kirjailijan elämällä ei ole merkitystä, koska kirjoitus voi puhua puolestaan ​​ja sitä on pidettävä yksittäisenä teoksena.