Veristinen surrealismi on surrealistisen taiteen tyyli, joka on suunniteltu kuvaamaan unelma -maailmaa yksityiskohtaisesti. Yksi kuuluisimmista veristisistä surrealisteista oli Salvador Dali, joka maalasi koristeellisia kohtauksia sulavista kelloista, fantastisista olennoista ja muista elementeistä. Tyyliä leimaa usein oudosti veristinen, eli realistinen maalaus, joka näyttää vetävän katsojan fantasiamaailmaan, jolla ei ole yhteyttä todellisuuteen.
Surrealismi alkoi 1924 -luvun alussa ja sisälsi kirjallisuutta, taidetta ja performanssia. Surrealistit yrittivät kuvata tajutonta ja viedä katsojat pois nykymaailman kauhuista, joista esimerkki oli ensimmäinen maailmansota. Vuonna XNUMX Andre Breton, yksi surrealistisen liikkeen perustajista, kuvaili taidemuotoa ”lopullisen todellisuuden” kuvaajaksi. Breton uskoi, että tuomalla tajuttoman taiteeseen ihmiset voivat saada ajatuksia ja keskustelua ympäröivästä maailmasta.
Surrealismi ilmaisee itseään monessa muodossa, ja veristinen surrealismi on yksi kuuluisimmista. Ihmiset, jotka eivät opiskele taidehistoriaa, tunnistavat edelleen veristisen surrealismin ja sen ainutlaatuisen realistisen kuvauksen epätodellisista tai fantasiakohtauksista. Tämäntyyppinen surrealismi tuo katsojan kasvokkain maalarin fantasiamaailman kanssa, ja taiteilija yrittää olla suodattamatta kohtausta tietoisen mielensä kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että katsoja todella näkee taiteilijan unelmat ja voi tulkita teoksen haluamallaan tavalla.
Tämä on merkittävä ero muihin surrealismin tyyppeihin, jotka usein suodatetaan tietoisen mielen kautta luodakseen tietyn jäsennellyn kuvan tai herättämään tietyn ajatuksen. Taiteilija on jo tulkinnut teoksen ja esittelee sen katsojalle kuin jo valmis tarina. Veristisen surrealismin avulla katsoja voi kuvitella tarinan itsenäisesti ja nähdä taiteilijan sisäisen maailman.
Veristisen surrealismin sisällä on erilaisia maalaus- ja kerronnallisia tyylejä. Joillakin taiteilijoilla on upeita piirustuksia, jotka rinnastavat outoja esineitä, joskus hyvin tavanomaisissa olosuhteissa. Magritte täydensi tällaista surrealismin tarjoten hyvin tavallista, karkeaa työtä, joka sisälsi esineitä tai ideoita, jotka olivat selvästi ristiriidassa keskenään. Magritten työ ei sisältänyt usein fantasia -luomuksia, vaan käytti arkisia asioita kontekstin ulkopuolelle. Muut tämän koulun jäsenet menivät päinvastaiseen ääripäähän ja loivat taiteillaan täysin kuvitteellisia unelma -maailmoja, joissa yhdistettiin fantasian ja mystiikan elementtejä.