Due diligence -raportit sisältävät tietoja yrityksen tai organisaation vakaudesta. Niitä tarvitaan tyypillisesti silloin, kun yritys analysoi toista yritystä mahdollisen hankinnan osalta. Ostavan yrityksen on tiedettävä kaikki myytävän yrityksen vakauden yksityiskohdat, ennen kuin hän tekee tietoisen päätöksen ostosta vai ei. Due diligence -raportit voi tuottaa ulkopuolinen tilitoimisto tai ne voivat olla seurausta sisäisestä tarkastuksesta.
Taloudellisten tietojen paikkansapitävyys on yleensä due diligence -raporttien tavoite. Nämä raportit tarkistavat tilinpäätökseen, kuten taseeseen ja tulosraporttiin, liittyvät numerot. Erityisesti suuret varat, kuten koneet ja myyntisaamiset, on tarkistettava ennen kuin yritysosto tehdään.
Vaikka due diligence -raportit keskittyvät yleensä yrityksen taloudellisiin näkökohtiin, on myös muita aiheita, jotka voidaan käsitellä. Esimerkiksi onko yritys tällä hetkellä oikeudenkäyntien kohteena? Onko yrityksellä suojattu verkko ja ajantasaiset IT-ohjelmistot ja -laitteet? Onko valmistusprosessissa ongelmia? Kaikki nämä kysymykset ovat esimerkkejä due diligence -raporteista, jotka eivät ole taloudellisia, mutta joilla voi olla valtava vaikutus yrityksen vakavaraisuuteen.
Yrityksen vakauden analysointi voi olla tyhjentävä prosessi, joten due diligence -raportit voivat auttaa prosessin jakamisessa luokkiin arviointia varten. Näihin luokkiin kuuluvat muun muassa taloudelliset tarkastukset, ympäristövaikutustutkimukset, markkinointi -analyysit, tietojärjestelmätarkastukset ja johdon arvioinnit. Kun yritys hajotetaan pienempiin osiin, sitä on helpompi arvioida.
Lakisääteiset velvoitteet voidaan sitoa myös asianmukaiseen huolellisuuteen. Mahdollisilla sijoittajilla on kohtuullinen odotus, että niiden välittäjä noudattaa asianmukaista huolellisuutta neuvoessaan tiettyjen sijoitusten puolesta tai vastaan. Termi due diligence, jota käytetään tällä tavalla, on peräisin vuodelta 1933 ja Yhdysvaltain arvopaperilaista. Tässä lainsäädännössä lainsäätäjien oli määritettävä niiden sijoittajien vastuu, jotka neuvovat muita ostamaan yrityksen osakkeita. Laissa todetaan, että niin kauan kuin sijoittajat ovat tehneet asianmukaista huolellisuutta tai asianmukaista tutkimusta, heitä ei voida pitää vastuussa, jos tai kun sijoitukset muuttuvat huonoiksi.
Termin due diligence ei aina tarvitse liittyä oikeudellisiin tai taloudellisiin asioihin. Nykyään voidaan sanoa, että henkilön on noudatettava huolellisuutta tehdessään monimutkaista päätöstä tekemällä laajaa tutkimusta.