Havaintoverbit ovat tiettyjä kielen sanoja, joita käytetään osoittamaan aisteihin liittyviä toimintoja tai kykyä havaita ympäröivä maailma. Englanniksi nämä verbit voivat olla transitiivisia tai intransitiivisiä, mikä tarkoittaa, että ne voivat vaatia tai eivät vaatia kohdetta, jonka kohde havaitsee. Englanninkielisiä käsitysverbejä käytetään tyypillisesti joko aktiivisesti tai ei -aktiivisesti, ja aktiiviset muodot osoittavat, että joku yrittää havaita jotain muuta. Toisaalta epäaktiiviset muodot kuvaavat havaintoja, joita esiintyy riippumatta siitä, tekeekö joku toimia sellaisen havainnon tekemiseksi.
Kuten muita englanninkielisiä verbejä, havaintoverbejä käytetään lauseen predikaattina kuvaamaan tapahtumaa. Näitä verbejä käytetään erityisesti osoittamaan toimia, joihin liittyy jonkun aistit tai kyky havaita ympäröivä maailma. Yksinkertaisessa lauseessa, kuten “Katson kissaa”, sana “nähdä” on havaintoverbi, joka osoittaa jonkun tekemän toiminnan.
Esimerkkinä “näen koiran” lauseen aiheena on sana “minä”, mikä osoittaa, että se on lauseessa toimiva asia. Tämän jälkeen seuraa “nähdä”, yksi näkemiseen tai näköön liittyvistä havaintoverbeistä, joka on lauseen predikaatti. Verbi “näytä” osoittaa, mitä toimia kohde tekee. Tämän jälkeen seuraa substantiivilause “koira”, joka on lauseen suora kohde ja osoittaa asian, johon kohteen toiminta kohdistuu.
Havaintoverbit voivat olla transitiivisia tai intransitiivisiä. Transitiivisia verbejä käytetään tavalla, joka edellyttää, että niitä seuraa vähintään yksi kohde, jotta lause olisi järkevä. Havaintoverbit, kuten “kuullut” ja “maku”, ovat usein transitiivisia, koska ne vaativat esineen, jonka lauseen aihe “kuulee” tai “maistaa”. Sitä vastoin sanat kuten “ääni” ja “tunne” voivat olla intransitiivisiä, mikä tarkoittaa, että ne eivät vaadi esinettä. Lauseissa kuten “Kuulostat hyvältä” ja “Minusta tuntuu kylmältä” ei ole esineitä; heillä on kohteliaisuuksia, jotka kuvaavat aihetta.
On myös sekä aktiivisia että passiivisia havaintoverbien muotoja. Aktiivinen muoto osoittaa, että lauseen kohde pyrkii havaitsemaan jotain muuta, kuten lauseen, kuten “katson kissaa”. Tässä esimerkissä kohde katselee aktiivisesti kohdetta.
Epäaktiiviset havaintoverbit osoittavat edelleen, että kohde havaitsee jotain, mutta se tapahtuu ilman vaivaa. Tämä näkyy lausunnossa, kuten “minusta tuntuu kylmältä”, jossa kohde havaitsee “kylmyyden”, mutta ei yritä aktiivisesti tehdä sitä. Jotkut havaintoverbit voivat olla sekä aktiivisia että ei -aktiivisia riippuen siitä, miten niitä käytetään, kuten “haju” ja “maku”; kun taas “look” on tyypillisesti aktiivinen ja “see” on yleensä passiivinen.