Kahdenväliset suhteet – tai kahdenvälisyys – viittaavat kahden itsenäisen alueen väliseen suhteeseen. Kulttuuriset, taloudelliset ja poliittiset tekijät vaikuttavat tähän suhteeseen. Tällaiset suhteet voivat olla diplomaattisia tai vihamielisiä. Positiivinen kahdenvälisyys käsittää yleisimmän liittoutumistyypin.
Itsenäisillä alueilla on monia syitä etsiä myönteistä suhdetta toiseen alueeseen. Ensinnäkin nämä kaksi aluetta voivat olla fyysisiä naapureita, ja siten harmoninen rinnakkaiselo on sekä kätevää että hyödyllistä kullekin osapuolelle. Kulttuuriset samankaltaisuudet voivat edelleen vahvistaa ja vahvistaa kahdenvälistä sidosta. Ystävällinen alue sijainnistaan riippumatta voi muodostaa vahvan kahdenvälisen kauppakumppanin ja parantaa siten taloutta ja kauppaa. Diplomaattiset maat voivat myös tehdä pysyviä sotilaallisia liittolaisia tarjoamalla apua, maankäyttöä ja välttämättömiä resursseja sotilaallisen kriisin aikana.
Kaksi aluetta toteuttaa yleensä erilaisia toimia positiivisten, diplomaattisten suhteiden edistämiseksi. Kukin alue voi sijoittaa diplomaattisen suurlähettilään tai alueellisen edustajan toiselle alueelle. Tämä edustaja toimii kanavana näiden kahden alueen välillä edistäen poliittista harmoniaa ja yhtenäisyyttä. Alueiden johtajat voivat myös tehdä lukuisia alueiden välisiä vierailuja tapaamaan hallituksen virkamiehiä ja myös edistämään julkista hyvää tahtoa.
Muodolliset sopimukset ovat toinen tärkeä osa diplomaattisia kahdenvälisiä suhteita. Tällaisiin sopimuksiin voi sisältyä virallinen rauhan ja sotilasliiton julistus. Myös alueiden väliset talous- ja kauppasopimukset voivat vahvistaa suhteita.
Kahdenväliset suhteet eroavat yksipuolisuudesta ja monenvälisistä suhteista: ensimmäinen kuvaa tyypillisesti roistovaltiota, joka tekee tärkeitä päätöksiä muista alueista riippumatta, kun taas jälkimmäinen liittyy useiden alueiden välisiin suhteisiin. YK ja Maailman kauppajärjestöt ovat kaksi johtavaa esimerkkiä monenvälisistä järjestöistä. Tällaiset yhteisöt voivat tuomita kaksipuoliset sopimukset niiden yksinoikeuden, vauraampien valtioiden vipuvaikutteisen työkalun ja niiden todennäköisyyden vuoksi, että niillä on kielteisiä sivuvaikutuksia, kuten verojen korottaminen. Kahdenvälisyyden kannattajat vastustavat sitä, että sopimuksen virtaviivaistaminen kahdelle osapuolelle vähentää kiistojen todennäköisyyttä ja helpottaa sopimusten teknisten näkökohtien täytäntöönpanoa. Siksi kompromissi ja sovittelu tulevat paljon tehokkaammiksi.
Vaikka kahdenväliset suhteet viittaavat yleensä kahden alueen väliseen diplomatiaan, termi voi yleensä viitata myös vähemmän myönteiseen suhteeseen. Yksi alue voi esimerkiksi määrätä kauppasaarron toiselle alueelle ja vähentää siten kaupallista ja taloudellista apua, jota alueet voivat tarjota toisilleen. Sodanjulistus on ilmeisempi esimerkki negatiivisesta kahdenvälisestä suhteesta. Joissakin tapauksissa yksi alue voi lähestyä toista aluetta, jolla on diplomaattisuhde kolmannen alueen kanssa, rakentaakseen omat myönteiset suhteensa kolmanteen alueeseen. Sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset kompromissit ovat avainasemassa näissä tai muissa onnistuneissa kahdenvälisissä suhteissa.