“Kani korvat” on yleinen termi hyvin yksinkertaiselle televisioantennille, dipoliantennille. Niitä kutsutaan “kanin korviksi”, koska ne näyttävät siltä, että kanin korvat nousevat esiin television yläosasta. Ne koostuvat kahdesta metallitangosta, jotka tulevat ulos kulmassa set-top-laitteesta.
Varhaisimman dipoliantennin loi vuonna 1886 Heinrich Hertz, yksi sähkömagnetismin varhaisista pioneereista. “Kanin korvat” -antenni tuli pian televisiolähetysten tulon jälkeen keinona parantaa signaalia ja parantaa vastaanottoa. “Kanin korvat” ovat pohjimmiltaan vain dipoliantenni, jolla on säädettävät kulmat ja pituudet, joten käyttäjä voi hienosäätää antenniaan parhaan vastaanoton saamiseksi. Tämä riippuu ilmakehän olosuhteista, niiden sijainnista ja lähetyssignaalin voimakkuudesta. Joissakin “kanin korvan” antenneissa on pieni silmukka pohjassa UHF-vastaanoton helpottamiseksi, ja toisissa on sisäänrakennettu valitsin, joka mahdollistaa antennin hienosäädön.
Monien vuosien ajan “kanin korvat” -antennin asennus oli olennainen tapa parantaa television vastaanottamista, ja monia temppuja kehitettiin niiden toimivuuden parantamiseksi. Esimerkiksi ”kanin korvat” ovat erittäin alttiita muiden sähkömagneettista kenttää säteilevien elektronisten laitteiden aiheuttamille häiriöille, joten niiden pitäminen poissa näistä laitteista on erittäin tärkeää. Tietokoneet, akvaariopumput, loisteputket, langattomat puhelimet ja monet muut asiat voivat häiritä antennin vastaanottoa.
Itse asiassa, vaikka perinteinen “kanin korvien” sijoittaminen oli tarkoitus asettaa ne suoraan television päälle, nykyaikana tämä ei ole enää ihanteellista. Tämä johtuu siitä, että useimmat nykyaikaiset televisiot sisältävät tietokoneita, jotka voivat häiritä antennin toimintaa. Tästä syystä monet ihmiset suosittelevat antennin liittämistä koaksiaalikaapelilla, jotta “kanin korvat” voidaan sijoittaa sopivalle etäisyydelle televisiosta.
Kaapeli -tv: n ja satelliittitelevision myötä “kanin korvien” käyttö ja merkitys Yhdysvalloissa väheni. Suuri osa 1990-luvun lopusta ja 21. vuosisadan alkupuolelta näytti siltä, että näitä antenneja ei enää käytettäisi, paitsi erittäin maaseutualueilla tai niillä, jotka eivät halunneet tilata kaapelia ja satelliittia. Se näytti olevan linjan lopussa tekniikalle, joka oli ollut käytössä television alusta lähtien, ja sitten vuoden 2009 alussa lähetystelevisio siirtyi teräväpiirtotelevisioon.
Ilmassa tarjottavalla teräväpiirtotelevisiolla on monia etuja perinteisistä analogisista lähetyksistä, mukaan lukien se, että kuva ei koskaan lumennu: se joko tulee sisään tai ei. Tämä tarkoittaa, että monet ihmiset voivat nyt vastaanottaa teräväpiirtotelevisioita, jotka kilpailevat kaapeli- tai satelliittikuvien kanssa, jokapäiväisen television kautta. Ja “kanin korvat” -antenniasetukset, joita on muutettu renkaalla vastaanottamaan UHF -signaali, voivat auttaa parantamaan sarjan kykyä vastaanottaa HDTV -signaalia. Ja niin nyt ei ole harvinaista nähdä kallista teräväpiirtotelevisiota, johon on liitetty melko yksinkertainen 40 dollarin dollarin joukko “kanin korvia”.