Työetiikka ovat standardeja tai arvoja, jotka yleensä perustuvat tunnollisuuteen. Useimmiten niiden uskotaan hyödyttävän henkilöä moraalisesti, mikä parantaa hänen luonnettaan. Näihin etiikkaan voi kuulua sosiaalisten taitojen säilyttäminen, luotettavuus ja kekseliäisyys missä tahansa työympäristössä.
Vastuullisuus, rehellisyys ja rehellisyys ovat yleensä kolme pääkomponenttia, jotka johtavat eettisiin liiketoimintakäytäntöihin. Kun yritys ei noudata näitä osia, sillä on usein kielteisiä vaikutuksia työntekijöihin tai asiakkaisiin. Näitä kielteisiä vaikutuksia voidaan filosofisesti pitää vastuun muodoina väärinkäytöksistä.
Monien mielestä hyvä työetiikka on olennainen osa ihmisen luonnetta. Sellaisenaan henkilökohtaista etiikkaa voidaan viljellä, mutta usein sitä ei voida saavuttaa, jos henkilöllä ei ole sisäistä halua toteuttaa niitä. Tyypillisesti ne, jotka kokevat, että heillä on hyvä työmoraali, tuntevat tarkoituksensa ja tekevät työnsä hyvin. Ihmiset, joilla on kyseenalainen työetiikka, huomaavat joskus, että heidän omatuntonsa on häiriintynyt ja että he eivät tee työtään niin hyvin kuin voisivat.
Historiallisesta näkökulmasta ajatus kovasta työstä, jolla olisi merkittäviä moraalisia tai henkisiä etuja, ei ollut laajalle levinnyt muinaisina aikoina. Raskasta työtä, joka oli enimmäkseen fyysistä työtä, tehtiin yleensä, koska se oli pakollista. Siksi sitä usein pidettiin halventavana. Protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen kulttuuriset käsitykset kovasta työstä kuitenkin muuttuivat. Jopa varakkaat ihmiset tekivät joskus kovaa fyysistä työtä sielunsa hyödyksi.
Nämä uudet työmoraalit levisivät Euroopasta Amerikkaan ranskalaisten hugenottien ja englantilaisten puritaanien kaltaisten ryhmien kautta. Ryhmät havaitsivat usein, että näiden eettisten periaatteiden soveltaminen yrityksiinsä voisi vaikuttaa heidän taloudelliseen hyvinvointiinsa. 18-luvulla työetiikka oli säännöllinen osa länsimaista kulttuuria. Benjamin Franklin kirjoitti usein ajan viisaasta käytöstä, jotta se ahkerasti soveltaisi sitä työhön ennen nautintoa.
19-luvun teollinen vallankumous käytti työetiikkaa perustana saadakseen enemmän ihmisiä aloittamaan esineiden valmistuksen ja ryhtymään omille pomoilleen. 20-luvun sodat toivat teollisuustyöntekijät ja pomot yhteen kohti yhteisiä tavoitteita. Näihin tavoitteisiin kuului tehokkaimpien mahdollisten tarvikkeiden tuottaminen ja kohtuullisten valmistuskustannusten ylläpitäminen vaikeuksissa olevissa talouksissa.
Nyky-yhteiskunnassa monet urat, kuten teknologiaan liittyvät, antavat yleensä ihmisten ilmaista itseään enemmän urallaan. Samaan aikaan tällaiset työt vaativat tyypillisesti huomattavaa harkintavaltaa. Monet pitävät näitä kahta näkökohtaa sysäyksenä siihen, että ihmiset pyrkivät tekemään parhaansa.