Vakautetut kuvat ovat kuvia, jotka on kiinnitetty verkkokalvoon, eivätkä ne häiritse silmän mikroliikkeitä. Stabiloitujen kuvien tutkimuksessa havaitaan, että ne haalistuvat näkyvistä ja tulevat huomaamattomiksi, mikä on tärkeä mukautus, joka tarjoaa mielenkiintoista tietoa visuaalisesta havainnosta ja aivotoiminnasta. Stabiloitujen kuvien takana oleva tiede näyttää olevan monimutkainen ja sisältää useita neurologisia prosesseja, joilla on merkitystä tiedon havaitsemisessa ja arvioinnissa.
Yksi esimerkki vakautetusta kuvasta on silmän verisuonet, jotka kulkevat verkkokalvon ja silmän pupillin välillä. Näiden suonien tulisi näkyä visioiden kierteenä, koska ne keskeyttävät valon virtauksen silmään ja niiden pitäisi heittää varjoja verkkokalvolle. Näin ei itse asiassa ole; ihmiset eivät näe verisuoniaan, ellei erittäin kirkas valo loista silmiin ja muuttaa varjojen väriä.
Aivot ovat selvästi sopeutuneet silmän verisuoniin tehdäkseen niistä näkymättömiä normaalin näkökyvyn aikana vision selkeyttämiseksi. Nämä vakautetut kuvat liikkuvat silmän mukana, kun se liikkuu, koska verisuonet ovat silmän sisällä ja pysyvät siten kiinteinä verkkokalvoon nähden. Stabiloituja kuvia koskevissa tutkimuksissa voidaan käyttää useita tekniikoita havainnon tutkimiseksi ja teorioiden testaamiseksi tämän ilmiön toiminnasta. Sen takana oleva mekaniikka sijaitsee aivojen visuaalisissa käsittelykeskuksissa, jotka seulovat näköhermon kautta lähetettyjä tietoja luodakseen mielekkään kuvan.
Yksi vaihtoehto on saada kohteet tuijottamaan kuvaa pitäen silmänsä paikallaan. Automaattisesti tapahtuvat tahattomat mikroliikkeet eivät vaikuta kuvaan. Käyttämällä jotain tummaa pistettä, joka on heijastettu harmaan pilven keskelle ilman selkeää reunaa, tutkija voi osoittaa, että silmien pitäminen edelleen mahdollistaa harmaan pilven haalistumisen jättäen vain pisteen taakse. Opiskelijat, jotka oppivat visuaalista havaintoa, voivat tehdä tällaisia harjoituksia oppiakseen vakautettujen kuvien toiminnan.
Laajemmissa kokeissa koehenkilöt voivat käyttää erikoispäähineitä, jotka heijastavat kuvan ja havaitsevat silmien liikkeet liikuttaakseen kuvaa silmällä. Vakautetut kuvat katoavat näkyvistä, kun silmä sopeutuu ja sopeutuu niihin. Tämä ilmiö osoittaa, että visio on paljon monimutkaisempi kuin pelkkä verkkokalvon osuvan valon käsittely. Aivot oppivat hylkäämään kiinteät tiedot olettaen, että ne eivät ole merkityksellisiä, ja käyttää taktiikoita, kuten reunan havaitsemista, tarjotakseen merkityksellistä tietoa kohteesta.