Vientivalvonta on kansallinen lainsäädäntö, jonka avulla hallitus rajoittaa kaikenlaisia asioita, jotka voivat ja eivät saa lähteä maasta. Suurin osa vientivalvonnasta kohdistuu kansalliseen turvallisuuteen tai sotilaalliseen puolustukseen liittyviin tavaroihin. Valvonta voi liittyä myös niukasti pidettyihin tavaroihin tai tiettyihin kauppasaartoon tai rajoitettuihin kohteisiin tarkoitettuihin tavaroihin.
Viennillä, kuten tuonnilla, on tärkeä rooli kansainvälisessä kaupassa. Joskus hallitukset ja niiden välillä helpotetaan vientiä. Useammin yksittäiset yritykset järjestävät viennin yritysten välisiksi liiketoimiksi. Valtion määräämät vientivalvonnat määrittelevät ääriviivat ja ehdot, joilla tällainen vienti voi tapahtua.
Yksinkertaisimmat vientivalvontansa koskevat kansallisesti tärkeitä tavaroita. Jos maa tarvitsee tietyn määrän vehnää esimerkiksi oman kansansa ruokkimiseksi tai tietyn määrän öljyä omien autojensa polttoaineeksi, vientivalvonta rajoittaa näiden tavaroiden vientiosuutta. Väliaikaista tai rajoitettua vientivalvontaa voidaan toteuttaa myös nälänhädän tai niukkuuden kompensoimiseksi. Jos luonnonkatastrofi tai sairaus tuhoaa laajan viljelykasvin, vientivalvonta voi rajoittaa merkittävästi viennin määrää, vaikka kova vienti on hyvinä vuosina normi.
Suurin osa Yhdysvaltojen ja Länsi -Euroopan vientilakeista koskee armeijan vientiä. Nämä maat asettavat tiukkoja rajoituksia sellaiselle sotateknologialle – sekä aseille että strategialle -, jotka voivat ylittää rajat. Kansallinen turvallisuus riippuu suurelta osin sotilaallisista strategioista ja eduista. Useimmat hallitukset eivät siis halua salaisuuksiensa jakamista edes ystävällisten maiden kanssa. Suurin osa vientivalvonnasta sallii joitain sotilaallisia vaihtoja, mutta vain tietyissä huolellisesti määrätyissä olosuhteissa.
Hallitukset rajoittavat myös säännöllisesti vientiä maihin, joissa on kauppasaarto tai muu kaupparajoitus. Kansalaiset, jotka osallistuvat sellaisille maailman foorumeille kuin Yhdistyneet Kansakunnat ja Maailman kauppajärjestö, sopivat yleensä keskenään sopivista kansainvälisen kaupan ehdoista. Maat, jotka kieltäytyvät noudattamasta asetettuja sääntöjä tai harjoittavat laajalti tuomittuja toimia, kuten terrorismia tai ihmisoikeusloukkauksia, pitävät usein kauppavaihtoehtoja rajoitettuina.
Se, päättääkö maa rajoittaa kaupan ns. ”Mustalle listalle”, on kansallisen valinnan asia. Esimerkiksi tavaroiden vienti Kuubaan on kielletty Yhdysvalloissa, mutta ei suurimmassa osassa Eurooppaa. Pohjois -Korea ja Iran ovat myös esimerkkejä maista, joihin kauppa on rajoitettu tai kielletty joissain paikoissa, mutta ei toisissa. Maat asettavat ja panevat nämä kiellot täytäntöön vientivalvonnan avulla.
Vientivalvonta koskee tyypillisesti kaikkea vientiä riippumatta siitä, kuinka pieni tai epätasainen. Tietokoneita vientiä harjoittava yritys on yhtä valvonnan alainen kuin henkilö, joka tuo vaatteita ulkomaille isäntäperheelle. Valvonnan kohteena oleminen ei kuitenkaan tarkoita, että toimenpiteitä vaaditaan välttämättä. Säätimet toimivat parametrien tavoin, ja niin kauan kuin toiminta pysyy rajojen sisällä, on epätodennäköistä, että siitä tulee ongelmia.