Kun on kyse joukkojen motivoimisesta toimiin, toisinaan pelkät tosiasiat eivät riitä. Ihmiset, jotka kuulevat pelottavan tilastotiedon tai hälyttävän tosiasian, ottavat usein nämä tiedot nimellisarvoon ja toimivat pelosta. Tämä on tarkoitus käyttää ”pelottelutaktiikkaa”, manipuloivia sanoja tai tekoja, jotka luovat vastaanottajiin pelon tai shokin tunteen. Nämä pelot, olivat ne sitten rationaalisia tai irrationaalisia, riittävät usein pakottamaan ihmiset tekemään tietämättömiä päätöksiä tai ryhtymään äkillisiin toimiin. Pahimman skenaarion osoittaminen tai asian liittäminen paljon suurempaan uhkaan ovat johtajien yleisesti käyttämiä taktiikoita saadakseen yleistä tukea sotilaallisille toimille tai muille kiistanalaisille päätöksille.
Pelottelutaktiikoiden ei kuitenkaan tarvitse saavuttaa verbaalisen terrorismin tasoa ollakseen tehokas. Joskus pelkkä tuhoisan vaihtoehdon mainitseminen voi riittää manipuloimaan muita tiettyyn ajattelutapaan. Onnistuneiden taktiikoiden on herätettävä todellinen pelon tunne, tai muuten niitä voidaan pitää heikoina yrityksinä horjuttaa yleistä mielipidettä. Siksi monet suulliset lausunnot tukevat usein konkreettisempia todisteita, kuten karkeita valokuvia, henkilökohtaisia todistuksia ja voimanäytöksiä. Esimerkiksi silmukan ripustaminen äänestyskopin päälle olisi äärimmäinen esimerkki vapaiden vaalien estämiseksi.
Maailmanpolitiikassa pelottelutaktiikat ovat melko yleisiä, koska yhden diktaattorin on yleensä vaikea pitää toisinajattelijoita hallinnassa ilman todellista tai havaittua väkivallan uhkaa. Niin kauan kuin väestö uskoo, että taktiikat, kuten salaiset poliisijoukot, vapaiden lehdistöjen sulkeminen, poliittiset pidätykset ja teloitukset, ovat todellisia, järjestäytyneistä kapinoista tulee harvinaisuus. Termin avainsana on ”pelotella” – sillä ei ole väliä, ovatko useimmat tarinat poliittisista kostotoimista apokryfaaleja vai pelkkiä huhuja, kunhan ne herättävät väestössä todellisen pelon tunteen.
Useimpien pelottelutaktiikoiden tarkoituksena ei ole aiheuttaa laajaa vahinkoa tai vahinkoa, vaan leikkiä vastaanottajan luontaiseen turvallisuuden tunteeseen. Monet ammattiurheilijat käyttävät niitä pitämään vastustajansa epätasapainossa, kuten syöttäjä, joka tarkoituksella heittää pallon lähelle taikinaa, tai kilpa-auton kuljettaja napauttamalla toista autoa pelottelun vuoksi. Nämä taktiikat usein estävät vastustajaa tulemasta liian mukavaksi tai liian itsevarmaksi. Vaikka useimpien käyttöä pidetään epäoikeudenmukaisena tai epäeettisenä, niiden tarjoama etu voi olla merkittävä. Monet pelottelutaktiikat on suunniteltu pysymään lain rajoissa, mutta aiheuttamaan silti maksimaalisen psykologisen paineen kohdeyleisölle.