À prendre on ranskalainen termi, joka tarkoittaa “tarttua” tai “ottaa”. Latina ei ole ainoa kieli, joka on löytänyt tiensä yhteiseen oikeudelliseen kansankieleen. Tätä ranskalaista termiä käytetään usein omaisuuslainsäädännössä viitaten voittoon à prendre, joka on yhden osapuolen oikeus kerätä tai louhia raaka -aineita – esimerkiksi öljyä, puuta tai muita luonnonvaroja – toisen henkilön omistamasta kiinteistöstä . Tontin omistaja voi myöntää voittoa à prendre muille osapuolille, ja se tehdään yleensä sopimuksen perusteella.
Voittoja à prendre kutsutaan tyypillisesti yksinkertaisesti “voitoiksi”, ja ne myönnetään usein yritykselle maksua vastaan yksityisen maanomistajan omaisuuden luonnonvarojen hyödyntämisestä. Yritykset voivat esimerkiksi ottaa yhteyttä maan omistajaan alueella, joka on äskettäin löytänyt öljyvarannon, saadakseen luvan porata öljyä maalleen. Tämä maanomistaja voi harkita useita erilaisia tarjouksia, mutta voi sitten myöntää voiton korkeimmalle tarjoajalle ja antaa tälle yritykselle oikeuden saada niin paljon öljyä kuin voittosopimuksessa vaaditaan. Yrityksen yhteinen vaatimus on yksinomainen voitto, joka antaa tälle yritykselle yksinoikeuden käyttää maanomistajan omaisuuden luonnonvaroja.
Voiton luomista ja lopettamista koskevat säännöt ovat samankaltaisia kuin yleisempi sääntö, jonka mukaan palvelusopimus myönnetään, eli maanomistaja myöntää toiselle osapuolelle oikeuden tunkeutua tai poistua maansa kautta. Yleensä voitto à prendre syntyy kirjallisella sopimuksella, jossa määritellään voitonhaltijan oikeus siihen, mihin ja kuinka paljon maalla on luonnonvaroja, joista sillä on oikeus saada. Sopimus koskee myös tyypillisesti tapahtumaa, joka johtaa voittosopimuksen irtisanomiseen. Yleensä voittoa koskevan sopimuksen irtisanominen määräytyy joko ajan kulumisen tai tietyn resurssien määrän perusteella.
Voitot à prendre eivät anna voitonhaltijalle ehdotonta oikeutta käyttää maata ilman rajoituksia. Vaikka sopimuksessa ei mainita mitään, maanomistaja voi nostaa kanteen, jossa se väittää, että voitonhaltija on käyttänyt harkintavaltaansa väärin ja vahingoittanut maata, jos yritys on riistänyt maalta resurssit kohtuuttomasti. Tätä toimenpidettä kutsutaan “lisämaksuksi”, ja se voi johtaa maanomistajalle rahallisiin vahinkoihin, joiden suuruus on voitonhaltijalle aiheutunut vahinko, samoin kuin voittosopimuksen irtisanominen.