“Vastaanotetulle arvolle” on oikeudellinen termi, jota käytetään osoittamaan, että jotain arvokasta vaihdettiin sopimuskaupassa tunnistamatta sitä erikseen. Ilmausta käytetään usein velkakirjoissa, vekseleissä ja omaisuuskirjoissa. Se täyttää historiallisen lakisääteisen vaatimuksen, jonka mukaan sopimuspuolten on vaihdettava arvokas vastike sopimuksen voimassaolosta. Ilmaus “saadulle arvolle” tarkoittaa, että osapuolet määrittelevät vastikkeen arvon, joten mitään sopimusriitaa ei voida nostaa vastikkeen riittämättömyyden perusteella.
Sopimusoikeus maissa, joissa oikeusjärjestelmät perustuvat Englannin yleiseen lakiin, vahvistivat voimassa olevat sopimukset historialliset vaatimukset. Tämä on käytännöllistä, koska suulliset ja kirjalliset sopimukset ohjaavat kauppaa. Lain tarkoituksena on antaa osapuolille mahdollisuus tunnistaa kelvollisen sopimuksen muodostamisen edellytykset ja nostaa kanne sopimuksen rikkomisesta tai erityisestä suorituksesta, jos sopimuksen ehtoja ei noudateta.
Historiallisesti voimassa olevan sopimuksen oli osoitettava, että tarjous tehtiin, että tarjous hyväksyttiin ja että arvokasta vastiketta tarjottiin vastineeksi osapuolen lupauksesta. Esimerkiksi voimassa olevassa ikkunanpesusopimuksessa työntekijä tarjoaa palveluja tiettyä maksua vastaan, asunnon omistaja hyväksyy tarjouksen ja asunnon omistaja esittää tai lupaa esittää vastikkeen tai maksun palveluista. Jos ikkunanpesin ei toiminut tai asunnon omistaja ei maksanut, tuomioistuin ratkaisi asian voimassa olevan sopimuksen olemassaolon perusteella.
Joissakin tapauksissa osapuoli kiistää sopimuksen pätevyyden olemattoman tai riittämättömän vastineen perusteella. Jos esimerkiksi ikäinen henkilö lupasi antaa talonsa sukulaiselle ja muutti sitten mieltään, sukulainen saattoi haastaa asunnon luovutettavaksi sopimuksen rikkomisen perusteella, jos sitä koskeva allekirjoitettu sopimus olisi olemassa. Jos sukulainen ei maksanut rahaa vastineeksi omaisuuden siirrosta, tuomioistuin voisi katsoa, että vastiketta ei vaihdettu eikä aikeita tehdä myyntisopimusta. Järjestelyä voitaisiin pitää mahdollisena lahjana, jota vanhus päätti olla tekemättä harkintansa mukaan.
Jotta osapuolet eivät voisi väittää, että todellista vastiketta ei ole vaihdettu tai että vastike on vaihdettu suhteessa toisen osapuolen tarjoaman tuotteen tai palvelun arvoon, hyväksyttiin termi “saadulle arvolle”. “Saatujen arvojen” käyttäminen vie vastikkeen riittävyyden määrittämisen tuomioistuimen käsistä. Tätä lausetta käytettäessä osapuolet myöntävät, että vastike riitti sitovan sopimuksen tekemiseen.