Termi “tietokonerikollisuus” kuvaa monenlaista rikollista toimintaa, johon liittyy tietokoneiden käyttö. Yleisesti ottaen se viittaa erityisesti rikoksiin, joita tehdään Internetin tai muiden yritysten tai hallitusten käyttämien tietokoneverkkojen kautta. Tunnettuja tietokonerikollisuuden muotoja ovat virusten leviäminen ja hakkerointi verkkoihin varastaakseen tai vapauttaakseen yksityisiä tietoja. Tekijänoikeudella suojatun materiaalin jakaminen on ollut Internetissä pitkään kiistanalainen ja laiton käytäntö. Rikolliset käyttävät tietokoneita myös muiden kiusaamiseen, häirintään tai hyväksikäyttöön.
Rikollisuus oli olemassa kauan ennen tietokoneita, mutta 20 -luvun teknologisen vallankumouksen jälkeen monet rikollisuuden muodot ovat liittyneet tietokoneiden käyttämiseen jollain tavalla. Vaikka tietokoneita ei käytetä suoraan rikoksen tekemiseen, rikokseen liittyvät tiedot voidaan säilyttää tietokoneissa tai tietokoneverkoissa. Tästä syystä tutkijat voivat takavarikoida tietokonelaitteita todisteina tai vaatia verkon tarjoajia luovuttamaan tietoja tai tietoja, jotka voivat olla merkityksellisiä rikostutkinnan kannalta. Useimmat lainvalvontaviranomaiset käyttävät tietokonerikollisuuden asiantuntijoita tietokonerikosten ja tietokoneisiin liittyvien rikosten tutkimiseen.
Tunnetuin tietokonerikollisuuden muoto on “hakkerointi”, käytäntö murtautua yksityisiin tietokoneverkkoihin. Hakkereita pidettiin aikoinaan vaarattomina lainsuojattomina, mutta 21. vuosisadalla he voivat käyttää valtavia määriä yksityisiä tietoja koko väestöstä. Joskus näitä tietoja käytetään identiteettivarkauksiin; muina aikoina tiedot yksinkertaisesti vuotavat julkisille sivustoille, joissa muut rikolliset voivat hyödyntää niitä. Hallituksia epäillään toisinaan hakkeroivan yritysten tai muiden valtioiden sivustoja, ja tätä käytäntöä kutsutaan ”kybersotaksi”.
Toinen pahamaineinen tietokonerikollisuuden menetelmä on tietokonevirus, ohjelma, joka on suunniteltu murtautumaan käyttäjän tietokoneeseen, kopioimaan itsensä ja levittämään muihin tietokoneisiin. Joitakin viruksia kutsutaan vakoiluohjelmiksi, koska ne lähettävät käyttäjän yksityiset tiedot toiseen paikkaan. “Pelottava ohjelma” kuvaa mainoksia tai ohjelmia, jotka väittävät havaitsevansa olemattoman viruksen käyttäjän tietokoneelta ja ohjaavan käyttäjän sitten sivustoon tai ohjelmaan, joka todella sisältää viruksen. Näiden ohjelmien yhteinen termi on “haittaohjelma”, lyhenne “haittaohjelmisto”. Toinen virustyyppi voi sulkea verkkosivuston tehokkaasti kyllästämällä sen verkoston toiminnalla; tätä rikosta kutsutaan palvelunestohyökkäykseksi.
Internetissä on saatavilla valtavia määriä henkilökohtaisia tietoja, etenkin sosiaalisten verkostojen nousun jälkeen. Rikolliset käyttävät joskus näitä tietoja hyväkseen tai häiritsevät yksilöitä. Lasten hyväksikäyttö on tästä erityisen raju esimerkki. Muita sosiaalisten verkostojen rikollisia käyttötarkoituksia ovat ”verkkokiusaaminen” tai jopa murha vuokratyöhön, kuten Yhdysvalloissa vuonna 2011 hyvin julkistetussa tapauksessa. Mahdollisista tietokonerikostapauksista tulee välittömästi ilmoittaa lainvalvontaviranomaiselle ja siihen liittyvän tietokoneverkon ylläpitäjille.