Aurinkokunnan ulkopuolinen planeetta eli eksoplaneetta on muu kuin meidän aurinkokunnan planeetta. Olemme aina olettaneet niiden olemassaolon, mutta vasta vuonna 1992 aurinkokunnan ulkopuolisen planeetan läsnäolo vahvistettiin lopullisesti. Toinen löytö tehtiin hieman aikaisemmin, vuonna 1988, mutta se vahvistettiin vasta vuonna 2003. Vuonna 1992 löydetty radioastronomit Aleksander Wolszczan ja Dale Frail paljastivat planeettajärjestelmän nopeasti pyörivän pulsarin PSR 1257+12 ympärillä. Näiden epätavallisten planeettojen uskotaan muodostuvan joko pulsarin luoneen supernovaräjähdyksen jäännöksistä, tai muuten ne ovat kaasujättiläisten kivisiä ytimiä, joiden ilmakehän supernova irrotti.
Toinen merkittävä virstanpylväs aurinkokunnan ulkopuolisten planeettojen tähtitieteessä tuli 6. lokakuuta 1995, kun Michel Mayor ja Didier Queloz Geneven yliopistosta ilmoittivat löytäneensä aurinkokunnan ulkopuolisen planeetan, joka kiertää pääjärjestystä (Auringon kaltainen tähti), 51 Pegasi, noin 50 valovuosien päässä. Planeetta löydettiin käyttämällä säteittäistä nopeusmenetelmää, joka käyttää herkkää spektroskooppia havaitsemaan säännölliset nopeuden muutokset tähtien spektriviivoissa, joiden suuruus on jopa 70 metriä sekunnissa. Planeetalle annettiin nimi 51 Pegasi b, joka on nimeämiskäytäntö, jota käytetään kaikille aurinkokunnan ulkopuolisille planeetoille. Ensimmäinen tähtiä kiertävä aurinkokunnan ulkopuolinen planeetta on merkitty “b”, toinen “c”, kolmas “d” ja niin edelleen.
51 Pegasi b oli mielenkiintoinen esimerkki aurinkokunnan ulkopuolisesta planeetasta, koska se oli erittäin massiivinen, noin puolet Jupiterin massasta-noin 150 kertaa Maan massa-mutta se kiertää erittäin lähellä kotitähtiään, vain 0.05 AU, noin kahdeksannella pienempi kuin Mercuryn ja Auringon välinen etäisyys. 51 Pegasi b kiertää kotitähtiään neljän päivän välein. Tämä löytö pakotti tähtitieteilijät tunnustamaan, että tällainen planeetta – massiivinen ja pienellä kiertoradalla – voisi olla olemassa. Ennen sitä ajateltiin, että aurinkokunnissa muodostui kauempana massiivisia planeettoja, kuten havaitsemme omassamme.
Tämä planeettojen luokka tunnettiin nimellä “Hot Jupiters” niiden suuren lämmön ja massan vuoksi. Myöhempinä vuosina on löydetty monia muita Hot Jupitereita, jotka pakottavat tutkijat tutkimaan, kuinka niin monet planeetat voisivat osallistua kiertoradalle – muodostuessaan tähtijärjestelmän ulommille alueille ja siirtyessään sitten sisäänpäin. Kysymykseen ei ole vieläkään täysin vastattu.
Toinen löydettyjen aurinkokunnan ulkopuolisten planeettojen luokka tunnetaan nimellä supermaat. Nykyisten havaitsemismenetelmiemme herkkyyden vuoksi nämä ovat pienimmät löytämämme aurinkokunnan ulkopuoliset planeetat – planeetat, joiden massa on 2–10 (vaikkakin määritelmä vaihtelee). Kaksi ensimmäistä löydettyä eksoplaneettaa, PSR B1257+12 b ja PSR B1257+12 c, ovat supermaita, joiden massa on noin neljä kertaa suurempi kuin maapallon. Sen jälkeen on löydetty useita muita supermaapalloja. Merkittävin on Gliese 4 c, jonka löysi huhtikuussa 581 Sveitsissä toimivan Stephane Udryn johtama tiimi.
Tämä oli ensimmäinen Super-maapallo, joka löydettiin tähtien asutusvyöhykkeeltä, mikä tarkoittaa, että sen pintalämpötila on todennäköisesti 0–40 celsiusastetta ottamatta huomioon mahdollista ilmakehää. Tämä on ensimmäinen löydetty aurinkokunnan ulkopuolinen planeetta, joka voisi olla ihmisille asuttava, eikä se ole viimeinen.