Verkkolaitteet ovat komponentteja, joita käytetään tietokoneiden tai muiden elektronisten laitteiden liittämiseen yhteen, jotta ne voivat jakaa tiedostoja tai resursseja, kuten tulostimia tai faksilaitteita. Paikallisverkon (LAN) määrittämiseen käytetyt laitteet ovat yleisimpiä yleisön käyttämiä verkkolaitteita. Lähiverkko vaatii keskittimen, reitittimen, kaapelointi- tai radiotekniikan, verkkokortit ja nopean modeemin, jos halutaan online-yhteys. Onneksi tämä on paljon vähemmän monimutkaista kuin se saattaa kuulostaa verkostoitumiselle uudelle.
Verkossa yksi tietokone on nimetty palvelimeksi ja muut asiakkaat. Palvelin on liitetty ulkoiseen keskittimeen, johon myös asiakkaat ovat yhteydessä. Nyt kun tietokoneilla on yksi jalka yhteisessä elektronisessa ovessa (keskittimessä), ne voivat käyttää keskittimen välittääkseen signaaleja edestakaisin. Näiden signaalien ohjaamiseksi keskittimessä on laite, joka tunnetaan reitittimenä. Reititin vastaa sähköistä liikennepoliisia, joka käsittelee tietokoneiden välistä dataliikennettä.
Kuulostaa hyvältä, mutta miten reititin tietää tietokoneen toisesta? Vastaus on, että jokaiseen verkon tietokoneeseen on asennettava verkkokortti. Nämä verkkolaitteet sisältävät yksilöllisen osoitteen. Kiinteässä verkossa erityinen Ethernet-kaapelointi kulkee verkkokortilta keskittimelle. Langattomassa verkossa verkkokortit ja reititin/keskitin kommunikoivat radioaaltojen avulla.
Verkkokortit tunnistavat itsensä verkossa ja lähettävät kaikki pyynnöt reitittimelle yksilöllisen palautusosoitteen mukana. Reititin lukee Vastaanottaja- ja Lähettäjä -osoitteen ja reitittää liikenteen sen mukaisesti. Muissa verkkotyypeissä reititin lähettää kaikki paikallisessa verkossa tehdyt pyynnöt kaikille verkon koneille, mutta vain vastaava osoite sisältävä laite vastaa, mutta tämä ei ole niin turvallista, koska muut koneet voivat vangita liikenteen, joka ei ole osoitettu heille.
Online -yhteys on valinnainen lähiverkossa, mutta jos se on sisällytetty, kaikki verkkotietokoneet voivat jakaa yhden online -tilin. Kun online -yhteys on käytettävissä, reititin ei ainoastaan ohjaa liikennettä paikallisessa verkossa, vaan myös käsittelee Internetiin tehdyt pyynnöt ja vastaukset. Reititin toimii yhdyskäytävänä Internetiin ja toimii myös laitteistopalomuurina, joka estää ei -toivotun liikenteen virtaamisen takaisin verkkoon luonnosta.
Lähiverkkoon voi lisätä online-yhteyden joko liittämällä reitittimen/keskittimen nopeaan modeemiin tai hankkimalla nopean modeemin, jossa on sisäänrakennettu reititin/keskitin. Nopean modeemin on oltava yhteensopiva online-palvelun kanssa. Useimmat modeemit on suunniteltu erityisesti käytettäväksi DSL-, kaapeli- tai kuituoptiikan kanssa, vaikka jotkin mallit saatetaan saada toimimaan useamman kuin yhden tekniikan kanssa, kuten DSL- ja kaapeliyhteensopivina.
Kun asetat lähiverkkoa, kaikkien verkkolaitteiden on oltava yhteensopivia. Jos kiinteää lähiverkkoa rakennetaan Ethernet-kaapeloinnilla, verkkokortit suunnitellaan Ethernet-portilla. Jos rakennat langatonta lähiverkkoa, kaikkien verkkolaitteiden ei tarvitse olla ainoastaan suunniteltu langatonta käyttöä varten, vaan niiden on puhuttava samaa langatonta kieltä tai protokollaa. Keväästä 2009 lähtien nopein ja uusin käytettävissä oleva protokolla on 802.11n, kun taas vanhempi protokolla, joka on edelleen laajalti käytössä, on 802.11g. Reitittimen/modeemin ja verkkokorttien on oltava yhteensopivia saman protokollan kanssa kommunikoidakseen keskenään.
Langattomilla verkkolaitteilla voi olla myös Wi-Fi®-sertifikaatti, jonka taataan olevan täysin yhteensopivia tuotteen tukemien standardien tai protokollien kanssa. Wi-Fi-sertifiointi tulee langattomien protokollien kehittämisestä vastaavalta organisaatiolta Wi-Fi Alliance. Monia langattomia verkkolaitteita markkinoidaan yhteensopiviksi yhden tai useamman protokollan kanssa, mutta niillä ei ole sertifiointia. Takuu voi olla tärkeä näkökohta yrityksen lähiverkkoa perustettaessa, mutta luultavasti se ei koske kotiverkkoja.