Whiplash on termi, joka kuvaa niskan lihasten, nivelsiteiden ja pehmytkudoksen vammoja. Lyöminen tapahtuu tyypillisesti ajoneuvon takapään törmäyksen seurauksena. Piiskausjutussa kantaja, eli vahingoittunut, tekee valituksen vastaajaa vastaan. Vastaaja lähettää sitten vastauksen. Omien todisteiden kokoamisen lisäksi kumpikin osapuoli valmistautuu piiskalakkaa koskevaan oikeudenkäyntiin hankkimalla tietoja vastapuolelta löytöprosessin kautta. Jos asia ei ratkea, osapuolet esittävät asiansa tuomioistuimessa ja tuomari tai valamiehistö päättää lopputuloksesta. Useimmat ihmiset palkkaavat henkilövahinkoasianajajan auttamaan heitä valmistelemaan asiakirjoja ja esittämään asiansa.
Kantajan valitus aloittaa piiskaiskun. Valitus sisältää vaatimukset vastaajaa vastaan ja pyytää korvausta. Väitteet ovat kantajan versio tosiseikoista siitä, miten onnettomuus tapahtui ja kuka on syyllinen. Korvaushakemus on korvaus tai rahasumma, jota kantaja vaatii vahingonkorvaukseksi. Valituksen valmistelun jälkeen kantaja toimittaa sen tuomioistuimelle ja toimittaa sen vastaajalle yksityisen prosessipalvelimen tai sheriffin kautta.
Kun vastaaja on vastaanottanut valituksen, hänen on annettava vastaus määräajassa, joka on yleensä 30 päivää useimmilla lainkäyttöalueilla. Vastaus on joko esitys tai vastaus piiskaiskun oikeusjuttuun. Esitys on asiakirja, joka nostaa oikeudellisen puolustuksen, joka voi saada asian hylätyksi, ja pyytää tuomioistuinta tekemään tietyn tuomion. Esimerkiksi esitys saattaisi nostaa vanhentumisaikaa puolustukseksi piiskalakkaa vastaan. Vanhentumisaika asettaa oikeudenkäynneille määräajat, mikä tarkoittaa, että tuomioistuin ei voi käsitellä asiaa, joka on jätetty määräajan jälkeen.
Vastaus piiskalakkaa koskevaan oikeudenkäyntiin voi olla myös asiakirjassa, jota kutsutaan vastaukseksi. Vastaus myöntää tai kieltää kaikki valituksessa mainitut tosiseikat. Siihen voi myös sisältyä oikeus pyytää tuomioistuinta jakamaan jonkin syyn onnettomuuden syystä kantajalle. Virheen jakaminen kantajalle voisi vähentää vastaajan maksamien vahinkojen määrää.
Seuraavaksi kumpikin osapuoli voi tehdä havaintoja, joiden avulla kantaja ja vastaaja voivat saada tietoja vastakkaiselta puolelta. Oikeudenkäynnin osapuolet voivat käyttää tiedonhankintamenetelmiä, kuten kuulusteluja, talletuksia, haastekutsuja ja pääsypyyntöjä. Jokainen löytömenetelmä voi paljastaa tärkeitä tietoja vastapuolen asian vahvuudesta. Esimerkiksi piiskaiskun oikeudenkäynnissä vastaaja voisi oppia, että kantajan vammat eivät olleet vakavia, kyseenalaistamalla kantajan lääkärit.
Löydön jälkeen olettaen, että tapausta ei ratkaista ilman oikeudenkäyntiä, kumpikin osapuoli esittelee asiansa tuomioistuimessa. Tuomari käsittelee asian, jollei jompikumpi osapuolista vaadi valamiehistön oikeudenkäyntiä. Tuomariston oikeudenkäynnissä valamiehistö päättää tosiasioista ja tuomari päättää lakiin liittyvistä kiistoista. Tuomari tai valamiehistö päättää lopputuloksesta eli siitä, kuka on syyllinen, kuultuaan kaikki todisteet ja väitteet. Häviäjä voi valittaa.