1970 -luvun öljykriisillä oli valtava poliittinen, sosiaalinen ja taloudellinen vaikutus Yhdysvaltoihin, ja sen jälkikaiunta tuntuu edelleen tähän päivään asti. Tämä tapahtuma havainnollisti dramaattisesti Yhdysvaltojen riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja herätti paljon kysymyksiä maan energiapolitiikasta ja sen energian toimitusvarmuudesta.
Useita tapahtumia yhdistettynä 70 -luvun energiakriisiin. Ensimmäinen oli energiankulutuksen dramaattinen kasvu, kun Yhdysvallat kuluttaa valtavan osan maailman energiasta suhteessa väestöönsä. Kotimainen öljyntuotanto laski samaan aikaan, minkä seurauksena maa nojautui voimakkaasti ulkomaiseen öljyyn, ja vuonna 1973 Yhdysvallat asetettiin OPEC -kauppasaartoon poliittisista syistä. OPEC: n Lähi -idän jäsenet halusivat vastustaa Yhdysvaltojen osallistumista meneillään olevaan konfliktiin Israelin kanssa, ja nämä kansat iskivät maahan, jossa se sattui, riistäen heiltä öljyn vuonna 1973 ja uudelleen vuonna 1977.
Yksi kauppasaarron välittömistä vaikutuksista oli energian hintojen nousu pilviin rajoitetun tarjonnan ja suuren kysynnän vuoksi. Arviointi tuli voimaan, ja öljytuotteiden toimitukset tehtiin huolellisesti annoskorteilla ja lippujärjestelmillä, joissa ihmiset voisivat vuorotellen ostaa kaasua ja muita polttoaineita rekisterikilven perusteella. Samaan aikaan osakemarkkinat supistuivat radikaalisti, mikä ennusti öljyn hintaan liittyvää osakemarkkinoiden tulevaa epävakautta.
1970 -luku oli myös aikakausi, jolloin ympäristönsuojelusta tuli valtavirtaa. Ympäristönsuojelijat siirtyivät monien mielestä “hulluuden reunalta” sosiaalisen tietoisuuden ytimeen, kun he väittivät, että suuri energiankulutus vahingoittaa ympäristöä ja lamauttaa Yhdysvaltoja. Energiakriisi yhdistettynä suurempiin kiinnostuksiin ympäristönsuojeluun lisäsi kiinnostusta vaihtoehtoisiin energialähteisiin ja polttoainetehokkuuteen.
Poliittisesti hallitus joutui selviytymään kriisistä. Watergate -skandaali puhkesi suunnilleen samaan aikaan, mikä vaikeutti Nixonin hallinnon tuottavien poliittisten päätösten tekemistä. Kun Ford ja myöhemmin Carter ottivat vallan, he kamppailivat ymmärtämään ongelmaa. Useita valtion virastoja, mukaan lukien energiaministeriö, perustettiin tänä aikana yrittäen muotoilla politiikkaa ja muuttaa tapaa, jolla amerikkalaiset käyttivät energiaa.
Kansallinen nopeusrajoitus 55 mailia tunnissa (90 kilometriä tunnissa) asetettiin polttoainetehokkuuden parantamiseksi, ja kesäaikaa siirrettiin polttoaineen kysynnän vähentämiseksi. Nämä pakotetut säästötoimenpiteet sisällytettiin Yhdysvaltojen energiapolitiikan yleisempaan tarkasteluun, ja jotkut amerikkalaiset protestoivat tällaisia toimenpiteitä sillä perusteella, että ne loukkasivat ihmisten oikeuksia tai aiheuttivat kohtuuttomia vaikeuksia.
Yksi energiakriisin kauaskantoisimmista vaikutuksista oli kasvava tietoisuus siitä, että kansakunnan energiahuolto on turvattava. Huoli energiasta johti Yhdysvaltoihin voimakkaasti osallistumaan Lähi -idän politiikkaan, koska se pelkäsi 1970 -luvun saartojen toistumista, ja maa aloitti myös aggressiivisemman öljyn ja kaasun etsinnän rajojensa sisällä yrittäessään lisätä kotimaista tuotantoa. Tämä ajanjakso Amerikan historiassa korosti sitä tosiasiaa, että energia oli kriittinen poliittinen kysymys ja että Yhdysvalloilla ei ollut varaa jäädä tietämättömiksi tulevaisuudessa.