Valtakunnallisen nopeusrajoituksen alapuolelle asetetut nopeusrajoitukset määrittävät kuljetusinsinöörit arvioituaan perusteellisesti kyseisen tie- tai valtatieosuuden. Arvioinnissa on yleensä kolme vaihetta, jotka sisältävät ajotiet, tien käytön ja sen anatomian.
Ensimmäinen askel nopeusrajoitusten määrittämisessä on arvioida olemassa olevien tai mahdollisesti olemassa olevien ajoväylien tiheys tiellä. Tämä tehdään laskemalla ajoväylät sekä risteävät tiet kummallakin puolella tietä 1 mailin (0.2 km) osissa.
Kun insinöörit arvioivat ajotietä nopeusrajoitusten asettamiseksi, heidän on tehtävä ero asuin- ja liikeajotiet välillä. Kaupalliset ajotiet saavat enemmän painoa kuin asuinalueet ja kaupalliset ajotit, jotka synnyttävät enemmän liikennettä, saavat enemmän painoa kuin ne, jotka tuottavat vähemmän liikennettä. Myös risteykset huomioidaan ja painotetaan niiden tärkeydellä suhteessa ajoradan nopeusrajoituksiin.
Tiegeometria on erittäin tärkeä tekijä oikeita nopeusrajoituksia määritettäessä. Tien geometria sisältää ajoradan leveyden, reunat ja päällysteen kunnon. Huomioon otetaan myös näköetäisyysrajoitukset, jotka johtuvat sekä vaaka- että pystysuuntaisista kaarteista, jotka maallikot tuntevat mäkinä.
Jokainen yllä oleva luokka pisteytetään, lasketaan yhteen ja jaetaan tieosuuden pituudella. Saatua indeksiä verrataan sitten tien päivittäisen liikenteen määrään, joka tunnetaan nimellä AADT (Average Annual Daily Traffic), jotta voidaan määrittää, onko alaraja perusteltu kyseisellä tiellä. Jos todetaan, että tie ei vaadi alennettua nopeusrajoitusta, asia suljetaan ja valtakunnalliset nopeusrajoitukset ovat voimassa.
Jos todetaan, että alempia rajoja tarvitaan erityisesti turvallisuussyistä, otetaan näyte tiellä liikkuvien vapaasti kulkevien ajoneuvojen olemassa olevista nopeuksista. Tämä näyte saadaan käyttämällä samantyyppistä tutka- tai laserpistoolia, jolla poliisi valvoo jo määritettyjä nopeusrajoituksia.