Kansainvälinen kauppa on taloudellinen vaihto tai liiketoimi, johon kuuluu tavaroiden, palvelujen ja pääoman siirto rajojen yli maasta tai alueesta toiseen. Vaikka kauppa on kulkenut ympäri maailmaa tuhansia vuosia, sen taloudellinen merkitys on kasvanut merkittävästi nykyaikana. Useimmissa maissa kansainvälisellä kaupalla on nyt merkittävä osa niiden taloudessa. Ajan myötä taloustieteilijät ovat kehittäneet useita kansainvälisen kaupan teorioita paitsi ymmärtääkseen sitä paremmin myös ohjatakseen hallituksia päätöksenteossa ja auttamaan yrityksiä hyötymään siitä. Jotkut vaikutusvaltaisimmista kansainvälisen kaupan teorioista ovat olleet merkantilismi, ehdoton etu ja suhteellinen etu.
Merkantilismi oli vaikutusvaltaisin varhaisen kaupan teoria; se hallitsi useimpien Länsi -Euroopan maiden taloutta 1500 -luvulta 18 -luvun lopulle. Tämän teorian pääoppi oli, että maan taloudellista hyvinvointia voitaisiin parantaa pelkällä viennillä; tuontia oli vähennettävä ja mahdollisuuksien mukaan vältettävä. Kaikki kauppa tapahtui hallituksen alaisuudessa, ja maan taloudellinen varallisuus määritettiin sen mukaan, kuinka paljon kultaa se keräsi. Merkittävä ongelma kauppatieteessä on, että keskittyminen vientiin tuonnin kustannuksella todella haittaa kansainvälisen kaupan kehitystä.
18 -luvun lopulla taloustieteilijä Adam Smith kehitti absoluuttisen edun teorian, josta tuli hallitseva aikansa kansainvälisen kaupan teorioista. Tämän teorian mukaan tuonnista ja viennistä on hyötyä. Lisäksi tämä teoria todella kannusti tuontia väittämällä, että jokaisen maan olisi keskityttävä tuottamaan ja viemään sitä, mitä se parhaiten osaa: tavaroita ja palveluja, joita sillä on ehdoton etu tuottaa. Kansallista vaurautta ei mitata kullan omistamisella vaan väestön elintasolla. Tämä teoria horjuu, koska se ei voi selittää, miksi maa, jolla ei ole absoluuttista etua minkään tuotteen valmistuksessa, ryhtyisi kansainväliseen kauppaan.
Taloustieteilijä David Ricardo kehitti 19 -luvun alussa suhteellisten etujen teorian, josta tuli tulevien kansainvälisten kauppateorioiden perusta. Sitä pidetään usein nykyaikaisen kansainvälisen kaupan teorian tärkeimpänä käsitteenä. Sen keskeinen periaate on, että maan tulee erikoistua sellaisten tuotteiden vientiin ja valmistukseen, joihin sillä on suhteellinen tai vertaileva etu verrattuna muihin maihin, ja sen on tuotava ne tuotteet, joiden kanssa se on suhteellisen epäedullisessa asemassa. Tätä teoriaa on edelleen jalostettu nykyaikaisissa kansainvälisen kaupan teorioissa, koska jotkin sen tekemät oletukset rajoittavat sen soveltamista todellisessa maailmassa.