Viime vuosikymmeninä mielenterveyden ala on kasvanut harppauksin. Monet ihmiset uskovat nyt, että mielenterveyden merkitys on verrattavissa fyysiseen terveyteen. Usein keskustellaan kuitenkin mielenterveydenhoidon merkityksestä ja vastuista, jotka sairausvakuutusyhtiöillä on tällaisen hoidon kattamiseksi. Mielenterveysalueen kehityksen myötä on tullut asianmukaista lainsäädäntöä. Monet mielenterveydenhuoltoa koskevista keskusteluista edustavat mielenterveyslainsäädäntöä ja sen kumoamista tai muuttamista.
Mielenterveyslainsäädännön keskeisiä aiheita ovat mielenterveyshoitoa tarvitsevien potilaiden hoito ja tavat, joilla terapeutit, lääkärit, sairaalat, potilasperheet ja vakuutusyhtiöt ovat vastuussa potilaista. Sana vastuullinen on tässä avainasemassa. Mielenterveyslainsäädäntö annetaan usein tarkoituksena selventää, kuka on vastuussa mielenterveydenhuoltoa tarvitsevista ihmisistä ja mielenterveydenhuollon tarjoamisesta aiheutuvista kustannuksista
Kaksi esimerkkiä mielenterveyslainsäädännöstä ovat vuoden 1983 mielenterveyspariteettilaki ja mielenterveyslaki. Vaikka nämä esimerkit rajoittuvat Yhdysvalloissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa annettuun lainsäädäntöön, on muitakin maita, jotka ovat hyväksyneet mielenterveyslainsäädännön hyvin. Esimerkiksi Kanada ja Australia ovat hyväksyneet mielenterveyslainsäädännön.
Vuonna 1996 Yhdysvallat allekirjoitti lainsäädännössä mielenterveyspariteettilain, joka on usein lyhenne sanoista MHPA. Tässä laissa säädetään, että sairausvakuutusten liikkeeseenlaskijat ja ryhmäterveyssuunnitelmat eivät saa asettaa mielenterveydenhuollolle dollarirajoja, jotka ovat alempia kuin lääketieteellisten ja kirurgisten hoitojen ja toimenpiteiden rajat. Lokakuussa 2008 mielenterveyspariteettilaki korvattiin suurelta osin Troubled Asset Relief -ohjelmaan liitetyllä lainsäädännöllä.
Vuoden 1983 mielenterveyslaki oli Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin laki, joka koski Englannissa ja Walesissa asuvia ihmisiä. Tämä laki asettaa säännöt ja määräykset mielenterveysongelmien hoitoon ja hoitoon. Laissa säädettiin myös säännöistä siitä, mitä on tehtävä mielenterveyshäiriön sairaalassa hoidettavan henkilön omaisuudelle ja henkilökohtaisille asioille. Se sisältää myös lainsäädäntöä mielenterveyshäiriöistä kärsivien henkilöiden pidättämisestä vastoin heidän tahtoaan.