Fonetiikka on yksi kielitieteen osa -alueista. Kielitiede on akateeminen tutkimusala, joka kattaa kielen tutkimuksen kokonaisuutena, kun taas fonetiikka keskittyy suppeasti ihmisen puheen äänien tutkimiseen, kuvaamiseen ja ymmärtämiseen. Kurinalaisuutena fonetiikka on edelleen jaettu kolmeen eri osa -alueeseen – artikulatiivinen, akustinen ja kuuloinen foneetiikka – joista kukin osallistuu omaan näkökulmaansa ihmisen puheäänien tutkimukseen. Yhdessä nämä kolme kenttää keskittyvät siihen, miten ihmisen puheelimet tuottavat ääniä, mitkä ovat niiden todelliset fyysiset ominaisuudet ja lopulta kuinka äänien kuulija havaitsee ne.
Artikulaarinen foniikka on vanhin kolmesta kentästä, ja siinä määriteltiin ensin foneettisen tutkimuksen kannalta keskeiset käsitteet. Tämä kenttä keskittyy puhujaan ja tutkii, miten ilma ja äänikanavan eri osat liikkuvat ja vuorovaikutuksessa tuottavat todellisia puheääniä. Voidaan esimerkiksi tutkia, miten huulia, hampaita ja ilmaa käytetään äänen tuottamiseen sanan “kaukana” alussa. Lisäksi tällä alalla tutkitaan puheäänien, kuten vokaalien ja konsonanttien, luokittelua ja luokittelua voidakseen arvioida ja tarjota hoitoa erilaisille puhehäiriöille opettamalla ääntämistä ja kuinka muodostaa äänet ja sanat oikein.
Akustinen fonetiikka tutkii ääniäänien fyysisiä ominaisuuksia, jotka välittävät puheäänet kaiuttimen suun välillä, ilman kautta sekä kuulijan että puhujan korville. Tämä on uusin kolmesta kentästä, ja sen kehitystä tieteenalana vauhditti fonografin ja puhelimen keksiminen. Nämä keksinnöt mahdollistivat ääniaaltojen akustisten ominaisuuksien tutkimisen käyttämällä kehittyneitä instrumentteja, kuten spektrogrammia. Akustisen fonetiikan tutkijat kuvaavat ilmassa lähetettyjä ääniaaltoja käyttämällä aaltojen mittaamiseen matematiikan ja fysiikan käsitteitä, kuten taajuutta, amplitudia ja kestoa.
Auditiivinen foniikka keskittyy puheäänien kuulijaan ja tutkii, kuinka nämä äänet kuullaan korvan kautta, lähetetään hermoverkkoa pitkin ja sitten havaitaan aivoissa. Kuuloalan tutkimukset ovat vaikeita, koska suurin osa puheen havaitsemiseen ja analysointiin liittyvistä prosesseista tapahtuu aivoissa, mikä on vaikeampaa havaita kuin äänikanava. Kuulofonetiikan tuntemus on välttämätöntä kuuroutta tutkittaessa ja hoidettaessa.