Orkesterisalien ominaispiirteitä ovat hyvä äänikanto, artikulaatiovaste, kaiun tai kaiun hallinta ja taajuustasapaino. Kun orkesterisalilla on kaikki nämä ominaisuudet, pelaajien esitys kulkee salin läpi vähäisin vääristymin. Nämä ominaisuudet ovat siten ratkaisevia yleisön jäsenen kuuntelukokemuksen optimoimiseksi ja salissa esiintyvien korkealaatuisten esitysten säilyttämiseksi.
Yksi ensimmäisistä piirteistä, joita arkkitehdit käsittelevät orkesterisaleilla, on projektio. Orkesterisaleihin mahtuu rutiininomaisesti useita satoja tai jopa tuhat tai enemmän ihmisiä. Ne, jotka ovat salin takana, ovat kauempana esiintyjistä, mutta yleisön on silti kyettävä kuulemaan ääni helposti. Erinomaisissa orkesterisaleissa – erityisesti niissä, joissa on korkeat katot – ääni säilyy hyvin.
Seuraava ominaisuus, joka on yhteinen orkesterisaleille, on artikulaatio, joka on puhdas ja raikas. Säveltäjät huolehtivat usein huolellisesti sävellyksen keston ja lähestymistavan ohjaamisesta. Kun hallia ei ole suunniteltu oikein, rakennuksen fyysiset piirteet vääristävät säveltäjän kirjoittamaa, vaikka pelaajat työskentelevät kovasti sijoittaakseen tilan, jossa he esiintyvät. Hyvässä salissa esiintyjien artikulaatio on totta eikä “mutaista”.
Projisoinnin ja artikulaation ideoihin liittyy jälkikaiunta. Kaiku on äänen jatkoa sen jälkeen, kun äänilähde on lopettanut melun tuottamisen. Hyvin suunnitellussa salissa projisointi ja nivelten tasapaino. Tuloksena on, että vaikka ääni kuuluu koko salissa, sali ei aiheuta häiritseviä kaikuja.
Kaikella äänellä on tietty taajuus tai ääni -aallonpituus. Huonot orkesterisalit suosivat ylempää taajuutta. Myöhemmin esiintyjät kuulostavat erittäin raskailta ja ikään kuin he eivät olisi maadoitettu kunnolla. Hyvä sali tasapainottaa alemmat taajuudet ylempien taajuuksien kanssa siten, että koko äänispektri näyttää tasaiselta eikä mikään yksittäinen instrumentti ylitä muita.
Arkkitehdit hallitsevat orkesterisalien neljää pääominaisuutta ensisijaisesti säätämällä suurten heijastavien pintojen määrää. Siksi orkesterisalien seinillä ja kattoilla on usein epätavallisia ulkonemia sen sijaan, että ne olisivat tasaisia, ja siksi arkkitehdit pyrkivät saamaan seinät kallistumaan hieman. Tämä on kuitenkin vain osa valvontaa. Arkkitehtien on myös valittava oikeat materiaalit, koska eri materiaalien tiheydet vaikuttavat siihen, miten ääni heijastuu tai imeytyy.
Tärkeä huomio orkesterin akustiikassa on, että kaikki yhtyeet eivät ole samanlaisia. Esimerkiksi massiivinen 100-osainen orkesteri voi olla ylivoimainen, jos sille annetaan samat akustiset näkökohdat kuin pienelle kvartetille. Tästä syystä arkkitehdit käyttävät tapoja säätää salia, yleensä siirtämällä paneeleja kattoon ja seiniin. Ilmasto- ja kosteudenhallinta vaikuttaa myös äänivasteeseen.