Hyvä kirkon varainhoito sisältää tyypillisesti järkevien talousprosessien ja -menettelyjen kehittämisen, rahanhallintaan perehtyneen henkilön palkkaamisen tai nimittämisen seurakunnan varojen valvontaan sekä taloudellisen läpinäkyvyyden kirkkokuntien ja seurakuntien politiikkojen noudattamisen. Lisäksi kirkkojen tulisi pyrkiä kehittämään taloudellisia strategioita, jotka kannustavat kirkon jäseniä lahjoittamaan vastuullisesti rahaa seurakunnalle. Useimmissa tapauksissa kirkon ei ole hyvä jättää talous pastorin käsiin, koska tämä voi johtaa jännitteisiin ja syytöksiin eturistiriidoista. Monissa tapauksissa kirkon talousvastaavien sitominen voi olla keino suojella kirkkoa taloudelliselta väärinkäytöltä.
Uskonnollisilla seurakunnilla voi olla erilaisia rakenteita, mikä voi vaikuttaa suuresti kirkon varainhoitopolitiikkaan. Yleensä kuitenkin taloudellisesti terve kirkko sisällyttää politiikkaansa sekä avoimuuden että vastuuvelvollisuuden. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei pappeille uskota kirkon varainhoitoa, vaan sen sijaan on nimitettävä talouskomitea ja ehkä kirkon rahastonhoitaja, joka on vastuussa tälle komitealle. Jotkut kirkot voivat myös palkata ulkopuolisen kirjanpitäjän sovittamaan kirkon kirjat vuosittain. Suurilla kirkkokunnilla voi olla oma kirkon varainhoitopolitiikkansa ja ne voivat tarjota erilaisia varainhoitovälineitä yksittäisille seurakunnille taloudellisten vaikeuksien ja mahdollisen skandaalin ehkäisemiseksi.
Kirkot ovat usein vastuussa meneillään olevien varainkeruutoimien koordinoinnista. Näihin toimiin voi kuulua seurakuntien kannustaminen lupaamaan tietty määrä tukea kirkolle vuosittain. Jatkuva varainhankinta voi myös olla kirkon tapa ylläpitää positiivista kassavirtaa. Tyypillisesti on hyvä idea, että yksittäiset kirkkokomiteat ja -ryhmät, kuten naisklubit ja nuorisotyöt, osallistuvat kirkon politiikkaan, jonka mukaan kaikki taloudellinen toiminta on julkistettava.
Yleensä on viisasta, että kirkko valitsee luotettavia jäseniä toimimaan talouskomiteassa, joka on vastuussa sekä kirkon hallitukselle että kirkon emoyhdistykselle olettaen, että kirkolla on vanhempi kirkkokunta. Tämän valiokunnan jäsenten tulisi mieluiten tuntea talous-, kirjanpito- ja liiketoiminta -asiat. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että palkataan ulkopuolista apua talousasioissa tai käytetään kolmannen osapuolen palveluja säännöllisesti tarkastamaan kirkon kirjat kirjanpitovirheiden estämiseksi. Jotkut kirkkokunnat voivat vaatia, että kirkon rahastonhoitaja tai rahan käsittelystä tai kirkon varainhoidon valvonnasta vastaava henkilö on sidottu taloudellisiin petoksiin tai kirkon varojen varastamiseen. Jopa ilman tätä vaatimusta kirkon talousvirkamiesten sitominen voi silti olla hyvä käytäntö erityisesti kirkoissa, jotka keräävät suuria summia vuoden aikana.