Näytelmäkirjailijan tulee aina pitää mielessä mediansa erittäin visuaalinen puoli. Dialogi on tärkeää, mutta ilman mielenkiintoista toimintaa lavalla yleisö voi lopulta kyllästyä. Yksi parhaista vihjeistä, jotka aloittavien näytelmäkirjailijoiden tulisi muistaa, on keskittyä olemaan hyvä kirjailija, ei ohjaaja. Menestyvien näytelmien opiskelu käsikirjoitusmuodossa on olennainen vinkki näytelmäkirjailijalle oppiakseen parantamaan taitojaan. On myös tärkeää luoda teatterin tai festivaalin haluaman pituisia näytelmiä.
Näytelmäkirjailijoiden tulisi harjoitella eri pituisia ja -muotoisia kirjoittamista, kuten yhden tai kolmen näytöksen versioita sekä sellaisia, joissa on väliaika tai ei. Kymmenen minuutin näytelmät ovat suosittuja joillakin festivaaleilla, kun taas teatteri saattaa vaatia puolitoista tuntia kestäviä esityksiä. Tyypillisesti yksinäytös kestää alle tunnin, mutta kaikissa tapauksissa näytelmäkirjailijan tulee noudattaa tietyn paikan asettamia aikoja.
Pyrkivien näytelmäkirjailijoiden pitäisi nähdä näytelmiä säännöllisesti sekä opiskella käsikirjoituksia. Oppiminen siitä, miten jokin käsikirjoituksessa kirjoitettu asia siirtyy lavalle, on taito, jonka uudet näytelmäkirjailijat voivat helposti jättää huomiotta, mutta se voi tehdä eron sen välillä, onko hän menestynyt ammatissa vai pidettävä keskinkertaisena. Näytelmiä katsellessaan ja lukiessaan näytelmäkirjailijoiden tulisi tutkia, mikä heidän mielestään toimii ja mikä ei.
Alkuperäisyys on ratkaisevan tärkeää, jotta näytelmäkirjailija huomataan hyvällä tavalla. Hänellä pitäisi olla jotain sanottavaa, joka on tuoretta ja erottuu muista näytelmäkirjailijoiden teoksista. Tätä yritettäessä on silti tuotettava hyväksyttävä skriptimuoto, joka ei anna ylimääräistä suuntaa. Esimerkiksi ohjaajan tehtävänä on ohjata näyttelijöitä siitä, millaisia tunteita hahmojen pitäisi tuntea ja miten ne tulisi kuvata yksityiskohtaisesti, mutta kirjoittaja voi ja hänen tulee huomata rivien sävy dialogissa tai toiminnassa, kuten sanoa: ”Maria : (ärtynyt) “No, mene sitten!” (sulkee oven).
Toimien mainitseminen käsikirjoituksessa, kuten oven lyöminen tai näyttelijä, joka siirtyy huoneesta toiseen, on avain, jonka näytelmäkirjailijat voivat lisätä lavaohjeiden muodossa, mutta niiden ei pitäisi olla yksityiskohtaisia. Näytelmäkirjailijan tulisi aina “näyttää” eikä “kertoa” aina kun mahdollista, ja samalla tarjota vahva dialogi, joka on realistinen jokaiselle hahmolle. Tarvittavien lavasarjojen kustannustekijän pitäisi olla näytelmäkirjailijan mielessä hänen kirjoittaessaan, mutta ajatus pakottavan toiminnan visuaalisesta spektaakkelista on silti se, joka saa menestyvän näytelmäkirjailijan liikkeelle.