Vertailu on puhehahmo, joka vertaa kahta asiaa käyttämällä sanoja “kuten”, “kuten” tai “kuin”. Metafora on toinen kirjallinen termi, jossa kirjoittaja luo suhteen kahden asian välillä, mutta metafora ei käytä sanoja “kuten”, “kuin” tai “kuin”. Kirjailijat käyttävät molempia kirjallisia tekniikoita ilmaistakseen konkreettisemman ajatuksen tai tunteen. Parhaita vinkkejä vertailujen käyttämiseen ovat kliseiden käytön välttäminen, elävän visuaalisen kuvan luominen lukijan mieleen ja niiden säästäminen.
Onnistunut vertaus selventää kirjoittajan ajatuksia tai tunteita. Se tarjoaa lukijalle uuden näkökulman tai ajattelutavan, jota ei ole aiemmin kuvitellut. Usein kaksi vertailtavaa kohdetta ovat hyvin erilaisia, mutta ne selkeyttävät kirjoittajan ajatuksia yleisölle.
Luomalla visuaalisen kuvan mielen silmään, kirjoittaja voi ilmaista idean tai tunteen elävämmin ja kiinnittää lukijan huomion helpommin. Runoilijat ja kaunokirjailijat käyttävät usein vertauksia päälaitteina kirjoituksessaan, mutta vertailuja voidaan käyttää piristämään mitä tahansa kirjoitustapaa. Kirjoittajan ei tarvitse olla urakehittäjä tai runoilija käyttääkseen niitä. Paras tapa ymmärtää tämä kirjallisuustekniikka on lukea kirjallisuutta, erityisesti runoutta ja fiktiota. Hyviä esimerkkejä on harvemmin tietokirjallisuudessa, uutisraporteissa ja liike-elämässä.
Jotta vertailuja voitaisiin käyttää menestyksekkäästi, kirjoittajien tulisi välttää käyttämästä vertailuja, jotka ovat kuluneita, yleisiä ja joita käytetään jokapäiväisessä kielessä. Joitakin esimerkkejä kliseisistä sanonnoista ovat ”sokea kuin lepakko”, ”kiireinen kuin mehiläinen” tai ”suurempi kuin talo”. Toisaalta, jos verrataan kuorma -autojen linjaa ruuhkaisella moottoritiellä ja sirkuksen elefanttien paraatiin, se voisi olla erottuva vertailu. Mitä tehokkaampaa vertailua luodaan, mitä tarkempi kuva, sitä tehokkaampi vertaus. Esimerkiksi ”punainen 1978 Chevrolet El Camino” on elävämpi kuva kuin sana ”auto” itsessään.
On mahdollista liioitella vertailujen käyttöä. Runoilijoiden tulisi olla erityisen tietoisia tästä, koska on helppo joutua ansaan käyttää liikaa runoja. Innovatiivisten analogioiden luominen voi olla kirjailijalle järkyttävä kokemus, mutta runo, jossa on liian monta niistä, voi tulla tylsää ja hämmentävää. Proosakirjoittajien, joka on mikä tahansa kirjoitusmuoto, joka ei käytä rytmiä ja runollista koostumusta, ei pitäisi koskaan sekoittaa kahta tai useampaa vertausta yhteen lauseeseen samasta syystä. Se hämmentää lukijan ja mullistaa lauseen pääidean.