Personointi on kirjallinen laite, jossa ihmisen ominaisuudet ja ominaisuudet liitetään eläimelle, esineelle, ajatukselle tai käsitteelle. Kirjailijat löytävät monia personoinnin käyttötarkoituksia kirjoittaessaan proosia ja runoja, ja useimmat ihmiset käyttävät personointia päivittäisessä puheessa huomaamatta sitä. Yksi tapa käyttää personointia on käyttää jotain konkreettista edustaakseen jotain aineetonta, kuten myrskyn käyttäminen vihan kuvaamiseen tai kaoottinen tilanne. Ihmisen piirteitä ja tunteita voidaan myös antaa aineettomille asioille helpottaakseen niiden ymmärtämistä tai ymmärtämistä. Kuume, joka ei mene pois, voidaan kuvata itsepäiseksi tai kärsivälliseksi, kun taas oikeudenmukaisuutta kuvataan usein sokeaksi.
Personoinnissa jokin ihmisen ominaisuus tai tunne annetaan muulle kuin ihmiselle, elottomalle esineelle tai aineettomalle käsitteelle tai ajatukselle. Personointia käytetään monenlaisessa kirjallisuudessa, erityisesti runoudessa. Proosakirjoittaja, olipa fiktio tai tietokirjallisuus, saattaa myös käyttää personointia kuvatakseen paremmin ajatuksiaan, ideoitaan ja mielipiteitään lukijalleen. Inhimillisten ominaisuuksien antaminen muille kuin ihmisolennoille tai elottomille esineille on yksi personoinnin käyttötarkoituksista, jotka voivat auttaa lukijaa helpommin käsittämään käsitteen mielessään. Konseptin tai idean personointi voi auttaa lukijaa ymmärtämään sen paremmin.
Yksi personoinnin ensisijaisista käyttötarkoituksista on metaforassa, jossa jotain konkreettista käytetään edustamaan jotain aineetonta. Personoimalla aineeton se saa jonkinlaisen elämän lukijan tai kuuntelijan mielessä. Henkilö voi kuvata huonon kokemuksen painajaiseksi tai vuoristorataksi. Myrskyä voitaisiin kuvata vihaiseksi lapseksi, joka heittää kiukkua, huutaa ja huutaa ja heittää asioita. Kuolema personoidaan usein synkkäkasviksi, pelottavaksi pukeutuneeksi hahmoksi, joka kantaa viikatetta, jonka tehtävä on viedä kuolleiden sielut tuonpuoleiseen.
Toinen personoinnin käyttötarkoitus on kuvata aineettomia ideoita. Oikeutta kuvataan toisinaan sokeana, mikä tarkoittaa sitä, että se katsoo rotuun, rikkauteen ja sosiaaliseen asemaan liittyviä asioita ja “näkee” vain tietyn tilanteen totuuden. Kiireistä jokea voidaan kuvata kärsimättömäksi, koska se näyttää kilpailevan päästäkseen minne haluaa. Monet runot, laulut ja tarinat kuvaavat rakkautta typeräksi, koska logiikalla ja maalaisjärjellä ei näytä olevan mitään osuutta siihen, keneen ihminen rakastuu.