Vaihtoehtoja psykomotorisen levottomuuden hallintaan voivat sisältää lääkkeet, neuvonta, hoito ja rajoitusten käyttö ääritapauksissa. Potilaat, joilla on tämä oire, kokevat levottomuutta ja tahattomia liikkeitä, kuten levottelua, napautusta ja sormien puristamista. Se voi esiintyä joillakin mielisairailla ihmisillä sekä potilailla, joilla on kognitiivinen toimintahäiriö tai aivovamma, ja joskus altistaa potilaat putoamis- ja loukkaantumisvaaralle. Hoito voidaan aloittaa konservatiivisesti nähdäkseen, voidaanko potilaan vakauttaminen näillä keinoilla olla ennen aggressiivisempaa.
Yksi mahdollinen hoito on lääkitys ahdistuksen vähentämiseksi ja rauhoittavan vaikutuksen aikaansaamiseksi. Tähän tarkoitukseen voidaan käyttää useita lääkkeitä, tyypillisesti pienellä annoksella, jotta saadaan paras hyöty ja pienin sivuvaikutusten riski. Potilaiden voi olla helpompi suorittaa tehtäviä, kun he eivät ole levottomia psykomotorisen levottomuuden vuoksi, varsinkin jos oire häiritsee heidän hienomotorisia taitojaan.
Jotkut potilaat hyötyvät neuvonnasta ja kumppanuudesta; esimerkiksi dementiaa sairastavat ihmiset voivat kokea psykomotorista levottomuutta, koska he ovat hermostuneita ja peloissaan. Oireen voi ratkaista istumalla potilaan kanssa, tarkistamalla ilmeiset syyt ahdistukseen, kuten jano, ja puhumalla. Mielenterveyspotilaat voivat myös työskennellä neuvonantajan kanssa löytääkseen tilanteita, joissa stressi saa heidät kehittämään ahdistavia liikkeitä, kuten tahdistusta. Tämä voi auttaa heitä hallitsemaan levottomuuttaan tehokkaammin.
Fysioterapiaa voidaan harkita joissakin psykomotorisen levottomuuden tapauksissa, vaikka se ei aina ole tehokasta. Keskittyminen tehtäviin fysioterapeutin kanssa voi auttaa lievittämään stressiä ja ahdistusta sekä auttamaan potilasta hallitsemaan liikettä. Jotkut potilaat käyttävät joogaa, tai chiä, tanssia tai muita liikkeen aloja psykomotorisen levottomuuden käsittelemiseen kokonaisvaltaisemmasta näkökulmasta levottomuutensa ratkaisemiseksi.
Äärimmäisissä tapauksissa rajoitukset voivat olla tarpeen, etenkin yöllä. Potilaat, jotka aiheuttavat riskin itselleen tai muille, saattavat joutua turvautumaan tilapäisesti. Tämä ei ole tehokas pitkäaikainen ratkaisu, mutta voi tarjota väliaikaisen toimenpiteen psykomotorisen levottomuuden hallitsemiseksi, kunnes parempi hoito voidaan tunnistaa. Potilas saattaa tarvita esimerkiksi annoksen säätämistä rauhoittavaan lääkkeeseen.
Nämä oireet voivat kehittyä myös reaktiona lääkkeisiin. Potilaat, joilla ei ole aiemmin ollut psykomotorista levottomuutta, voidaan seuloa huolellisesti sen määrittämiseksi, onko heillä lääkitysreaktio, jolloin he yrittävät kokeilla toista lääkettä. Lääkkeiden vaihtaminen tai annostelun ja aikataulun muuttaminen voi ratkaista ongelman.