Vuonna 2009 edustajat 17 eri maasta tapasivat Rotterdamissa, Alankomaissa keskustelemaan yhtenäisten merenkulkualan merenkulkua ja sopimuksia koskevien sääntöjen luomisesta ja täytäntöönpanosta. Kokouksen tuloksena syntyi asiakirja, joka tunnettiin nimellä “Rotterdamin säännöt”. Rotterdamin säännöt perustuvat tiiviisti Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimukseen, joka koskee tavaroiden kansainvälistä kuljetusta kokonaan tai osittain meritse, joka on vain satunnainen ratifiointi. Yli 20 maata sitoutui panemaan täytäntöön Rotterdamin säännöt, ja Espanja antoi ensimmäisenä lain, joka tuli voimaan vuoden 2011 alussa.
Rotterdamin sääntöjen ensisijainen tavoite on luoda yhtenäiset standardit kaikille kansainvälisen merikaupan osallistujille. Kansainvälinen oikeus koskettaa paikoin meriliikennettä, mutta jokaisella maalla on oma tulkintansa kansainvälisistä standardeista. Lisäksi ei ole olemassa yhtä ainoaa merilakia. Riidat kansainvälisillä vesillä tai sopimukset, joista on kiistetty yhdessä maassa, mutta jotka on laadittu toisessa maassa, johtavat usein rajat ylittäviin oikeustaisteluihin, joiden ratkaiseminen voi kestää kuukausia tai jopa vuosia. Koska meriliikenne muodostaa erittäin tärkeän osan kansainvälistä kauppaa, lähettäjät ja ostajat ovat molemmat kiinnostuneita asettamaan yleisesti sovellettavia ja täytäntöönpanokelpoisia standardeja.
Yksi Rotterdamin sääntöjen pääpiirteistä on ”tavaroiden merikuljetuksia” koskevat käytännesäännöt. Koodissa esitetään hyväksyttävät sopimusehdot useimmille meri- tai osittain meriliikennesopimuksille, alusten merikelpoisuutta koskevat vaatimukset sekä kannen käsien ja kuljetushenkilöstön vähimmäispätevyys. Se velvoittaa tietyt yhteiset keskusteluryhmät riitojenratkaisuun ja määrittää lailliset velvoitteet useille mahdollisille konfliktiskenaarioille. Myös sähköisiä sopimuksia ja sähköisen kaupankäynnin liiketoimintatapoja koskevia säännöksiä on sisällytetty.
Suuri osa Rotterdamin sääntöjen sisällöstä lainattiin suoraan YK: n yleissopimuksesta, joka koskee tavaroiden kansainvälistä kuljetusta kokonaan tai osittain meritse, ja vuoden 2009 Rotterdamin kokouksen jälkeen kyseisen yleissopimuksen katsottiin sisällyttävän kokonaan uudet säännöt. Rotterdamin kokouksen isännöi YK: n kansainvälisen kauppaoikeuden komissio osittain keinona lisätä tietoisuutta yleissopimuksesta ja tukea sitä. Useimpien maailman laivaliikuntien edustajat osallistuivat kokoukseen, ja suurin osa allekirjoitti säännöt joko Rotterdamissa tai myöhemmin asiamiehen välityksellä.
Allekirjoitukset eivät kuitenkaan tee sopimuksesta sitovaa. Perussopimukset, toisin kuin lait, eivät tule automaattisesti voimaan. Maan allekirjoittaminen sopimukseen on pohjimmiltaan kyseisen maan lupaus panna sopimuksen ehdot täytäntöön kansallisella tasolla, yleensä lisäämällä ne voimassa olevaan kansalliseen lainsäädäntöön. Kansallisen tason täytäntöönpanoa kutsutaan ratifioimiseksi.
Ratifiointi voi kestää useita vuosia riippuen asiaan liittyvistä lainsäädäntöprosesseista. Rotterdamin sääntöjen ratifiointi ei ole osoittautunut erilaiseksi. Vaikka Rotterdamin allekirjoitusseremonia tapahtui vuoden 2009 lopussa, Espanjasta tuli ensimmäinen allekirjoittaja, joka ratifioi sopimuksen laeilla, jotka tulivat voimaan tammikuussa 2011.