Internetin kietoutuessa yhä enemmän ihmisten elämän kaikkiin osa -alueisiin monet hallitukset ja yksilöt ovat tulleet näkemään universaalin laajakaistayhteyden välttämättömyytenä. Monilta alueilta sekä kehittyneissä että kehitysmaissa ei kuitenkaan ole kohtuuhintaista laajakaistayhteyttä Internetiin. Yksi suurimmista vaikeuksista keskustella laajakaistan saatavuudesta on “laajakaistan” yleismaailmallisen määritelmän puuttuminen. Lisäksi laajakaistan saatavuuteen vaikuttavat monet tekijät, kuten väestötiheys, maantiede, viestintäinfrastruktuuri, markkinaolosuhteet ja hallituksen määräykset.
Laajakaistayhteyden määritelmästä ei ole laajalti sovittua määritelmää. Alle 768 kilobittiä sekunnissa (kbps) mainostetaan nopeita nopeuksia, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain liittovaltion viestintäkomissio pitää laajakaistan vähimmäisnopeutena 2 megabittiä sekunnissa (mbps). Muissa maissa nopeudet vaihtelevat suuresti, ja se, mitä pidetään laajakaistayhteytenä yhdessä maassa, voi olla liian hidas toisessa maassa.
Väestöntiheys on merkittävä laajakaistan saatavuutta edistävä tekijä. Kaupunkiympäristössä uusien laitteiden asennuskustannukset voidaan ansaita nopeasti takaisin, koska potentiaalisia asiakkaita on enemmän. Jotkut laajakaistateknologiat sopivat myös paremmin kaupunkiasetuksiin kuin maaseutu. Esimerkiksi nopeimmat DSL (Digital Subscriber Line) -palvelut ovat usein saatavilla vain asiakkaille, jotka ovat enintään 10,000 3,048 metrin päässä puhelinyrityksen keskustoimistosta.
Valitettavasti tekniikka, joka voisi tuoda nopean Internet-palvelun maaseudulle, voi myös haittaa maantieteellisestä sijainnista. Satelliittipalvelu edellyttää selkeää näkymää taivaalle, mikä voi olla ongelma laaksoissa asuville käyttäjille tai ihmisille, jotka asuvat lähellä suuria puita tai muita esteitä. Langattomia tekniikoita on myös rajoitetusti, ja maailmanlaajuinen yhteentoimivuus mikroaaltoyhteyttä varten (WiMAX) edellyttää selkeää näköyhteyttä parhaiden yhteyksien ja WiFi-yhteyden luomiseksi. tämä on rajoitettu vain muutamiin satoihin jalkoihin (noin 150 metriin) useimmissa tilanteissa.
Laajakaistan saatavuuden on jossain määrin määrittänyt myös olemassa oleva tietoliikenneinfrastruktuuri. Uudemmat valokuitukaapelit Internet-palvelua varten asennetaan usein vanhemman tietoliikenneinfrastruktuurin viereen. Tietoliikenneyritykset ovat jo turvanneet tämän vanhan infrastruktuurin etumatkan, mikä helpottaa uusien kaapeleiden asentamista. Joidenkin tekniikoiden osalta vanhempi infrastruktuuri ei ehkä ole yhteensopiva laajakaistan kanssa tai se on liian kallista päivittää.
Hallituksen politiikalla voi olla valtava vaikutus laajakaistan saatavuuteen. Esimerkiksi Japani tarjoaa verohelpotuksia yrityksille, jotka tarjoavat erittäin nopeita kuituoptisia palveluja. Suomi on julistanut laajakaistan saatavuuden lailliseksi oikeudeksi ja lupaa tuoda 100 megabitin yhteydet kaikille kansalaisilleen vuoteen 2015 mennessä. vuonna 2010. American Recovery and Reinvestment Act vuonna 2009 sisälsi 7.2 miljardia Yhdysvaltain dollaria (USD) apurahoina maaseudun laajakaistan saatavuuden lisäämiseksi.