Mahdollisuus tulla haudatuksi elävältä on pelottanut ihmisiä vuosisatojen ajan, ainakin osittain siksi, että näin kauhistuttavasta tapahtumasta on julkaistu lukuisia tarinoita. Esimerkiksi 1800-luvun puolivälissä Edgar Allan Poe kirjoitti useita tällaisia tarinoita, mukaan lukien “Amontilladon tynnyri”. Bostonin lääkäri nimeltä Moore Russell Fletcher julkaisi kokoelman kauhistuttavia tarinoita ennenaikaisesta hautaamisesta, jonka hän oli kerännyt ympäri maailmaa. Pelko oli niin laajalle levinnyt, että keksijät alkoivat keksiä tapoja varmistaa, että sinulla on pakoreitti, jos huomasit hengittävän ollessasi haudattu kuuden metrin syvyyteen. Vuosien mittaan näihin on kuulunut arkkuja kelloilla, joita on voitu soittaa ilmoittamaan maan päällä oleville ahdingosta; haudat sisäänrakennetuilla köysillä ja tikkailla; ja maahan kaivettu ikkuna, josta näkyi selkeästi oletetun kuolleen henkilön kasvot kaukana alempana. Vaikka pelko ennenaikaisesta hautaamisesta ei ole läheskään yhtä laajalle levinnyt kuin 18- ja 19-luvuilla, se elää ja voi hyvin tänäkin päivänä, minkä osoittavat uudet patentit korkean teknologian turvaarkuille ja pitkät elokuvat, kuten Buried ja Buried Alive.
Pelko itsessään:
Fobiat ovat yksi yleisimmistä mielenterveyshäiriöistä; noin 10 prosentilla amerikkalaisista on jonkinlainen fobia.
Kansallinen mielenterveysinstituutti sanoo, että useimmat fobiat voidaan voittaa kognitiivisella terapialla – pelon kohtaamisen sijaan piiloutumalla.
Lääketieteellinen yhteisö tunnustaa virallisesti vähintään 400 fobiaa, ja viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että jotkut voivat olla perinnöllisiä.