Ulkoinen levy ja muistikortti: kumpi kestää ja mihin käyttöön

Kaupan hyllyllä ulkoinen levy, muistitikku ja muistikortti näyttävät saman ongelman kolmelta ratkaisulta. Ne kaikki tallentavat tiedostoja, ne kaikki liitetään laitteeseen ja ne kaikki myydään gigatavuina. Ero näkyy vasta silloin kun jokin niistä lakkaa toimimasta, ja ne lakkaavat toimimasta hyvin eri tavoilla.

Tavallinen ostopäätös tehdään hinnan ja kapasiteetin perusteella. Se on ymmärrettävää mutta johtaa säännöllisesti väärään välineeseen: muistitikku päätyy ainoaksi varmuuskopioksi, muistikortti kuluu loppuun jatkuvassa videotallennuksessa ja ulkoinen levy kulkee laukun pohjalla kunnes se pudotetaan. Väline ei ollut huono, se oli väärässä käytössä.

Tässä artikkelissa katsotaan irrallisia tallennusvälineitä juuri siitä näkökulmasta: mikä niissä hajoaa, mitä nopeusmerkinnät oikeasti lupaavat ja mihin tehtävään kukin sopii. Laitteen sisäisistä levyistä ja niiden eroista on oma artikkelinsa kiintolevystä ja SSD:stä, ja pilveen tehtävät kopiot käsitellään artikkelissa varmuuskopioinnista ja 3-2-1-säännöstä.

Kaksi tekniikkaa, kaksi täysin eri vikaantumistapaa

Kaikki irralliset tallennusvälineet perustuvat joko pyörivään magneettilevyyn tai salamamuistiin. Tämä yksi ero selittää suurimman osan siitä, miten ne käyttäytyvät.

Mekaanisessa levyssä on pyörivä kiekko ja sen yllä liikkuva lukupää, joka ei kosketa pintaa vaan leijuu sen päällä. Rakenne on tarkka ja siksi herkkä iskulle: pudotus käynnissä ollessa voi tuhota levypinnan pysyvästi. Vastaavasti levy kestää hyvin sitä, että se on kytkettynä ja paikallaan. Vikaantuminen on usein asteittaista, ja levy ehtii kertoa ongelmista naksuttamalla, hidastumalla tai lukuvirheillä.

Salamamuisti ei sisällä liikkuvia osia. Se kestää tärähdyksiä ja hiljaista käyttöä, mutta sen muistisolut kuluvat: jokainen kirjoituskerta heikentää solua hieman, ja solujen kestämä kirjoitusmäärä on rajallinen. Kuluminen jaetaan koko muistin alueelle kulumisentasauksella, jotta samat solut eivät kuluisi loppuun ensin. Salamamuistin vikaantuminen on kuitenkin usein äkillinen. Kun muistin ohjainpiiri pettää, koko väline katoaa koneen näkyvistä kerralla ilman ennakkovaroitusta.

Käytännön ero on siis tämä: mekaanisesta levystä voi usein pelastaa jotain, salamamuistista harvemmin. Poistetun tiedoston palautuksen mekanismia ja sen rajoja käsitellään artikkelissa poistetun tiedoston palautuksesta.

Muistikorttien luokat kertovat vähimmäisnopeuden, eivät huippunopeutta

Muistikortin kyljessä on yleensä useita merkintöjä, ja ne tarkoittavat eri asioita. Kortin pakkauksessa mainostettu suuri lukunopeus kuvaa parhaassa tapauksessa saavutettavaa hetkellistä nopeutta. Luokkamerkinnät sen sijaan kertovat taatun vähimmäiskirjoitusnopeuden, ja juuri se ratkaisee, katkeaako videotallennus kesken.

SD-korttien luokat on määritelty standardissa, jota ylläpitää SD Association. Kirjaimet ja numerot tarkoittavat seuraavaa:

Bussimerkinnät kuten UHS-I ja UHS-II kertovat puolestaan liitännän enimmäisnopeudesta, eivät kortin omasta suorituskyvystä. Nopeampi kortti ei myöskään auta, jos laite tai kortinlukija tukee vain hitaampaa väylää. Nopeusluvut ilmoitetaan lisäksi eri yksiköissä eri yhteyksissä, ja megabitin ja megatavun sekoittaminen keskenään antaa kahdeksankertaisen virheen.

Tavallisin virhe on ostaa suurin kapasiteetti pienimmällä nopeusluokalla. Iso hidas kortti täyttyy, hidastuu edelleen täyttyessään ja katkaisee tallennuksen juuri silloin kun sitä eniten tarvittaisiin.

Tiedostojärjestelmä ratkaisee, mikä laite ymmärtää levyä

Levyn muotoilussa valitaan tiedostojärjestelmä, ja se on yhteensopivuuden kannalta tärkeämpi valinta kuin itse väline. Sama fyysinen levy voi olla joko kaikkien laitteiden luettavissa tai vain yhden.

• FAT32 on vanha ja lähes kaikkialla tuettu, mutta se ei osaa tallentaa yli neljän gigatavun kokoista yksittäistä tiedostoa. Tämä on tavallisin syy siihen, että pitkän videon kopiointi muistitikulle epäonnistuu vaikka tilaa on runsaasti.
• exFAT on suunniteltu juuri irrallisiin välineisiin. Sillä ei ole käytännön tiedostokokorajaa, ja sekä Windows että macOS lukevat ja kirjoittavat sitä. Se on useimmiten oikea valinta silloin, kun levyä käytetään useassa laitteessa.
• NTFS on Windowsin oma. Se on luotettava ja tukee käyttöoikeuksia, mutta macOS lukee sitä oletuksena vain lukutilassa.
• APFS ja HFS+ ovat Applen omia. Windows ei lue niitä ilman lisäohjelmaa.
• Ext4 on Linuxin yleisin. Muut järjestelmät eivät lue sitä ilman erillistä ohjelmaa.

Kamerassa ja muissa pienissä laitteissa kortti kannattaa aina muotoilla laitteen omalla toiminnolla, ei tietokoneella. Laite tekee muotoilun juuri siinä muodossa ja sillä lohkojaolla, jota se itse odottaa, ja tämä ehkäisee osan myöhemmistä ongelmista.

Kapasiteetti kannattaa tarkistaa itse

Pakkauksessa luvattu kapasiteetti ja käyttöjärjestelmän näyttämä vapaa tila eivät koskaan täsmää. Osa erosta on yksikkökysymys: valmistaja laskee gigatavun tuhannen potenssina, moni käyttöjärjestelmä kahden potenssina. Osa on tiedostojärjestelmän ja varalohkojen viemää tilaa, jota ei koskaan saa käyttöön. Ero on siis normaali eikä merkki viasta, ja sen taustaa avataan tarkemmin artikkelissa tavuja ja gigatavuja käsittelevässä artikkelissa.

On kuitenkin yksi tilanne, jossa poikkeama ei ole normaali. Halvalla myydyissä muistikorteissa ja tikuissa esiintyy väärennöksiä, jotka on ohjelmoitu ilmoittamaan koneelle suurempi kapasiteetti kuin niissä oikeasti on. Väline näyttää toimivan ja ottaa tiedostoja vastaan, mutta ilmoitetun todellisen koon ylittävä data katoaa tai kirjoittuu vanhan päälle. Vika paljastuu tyypillisesti vasta kuukausia myöhemmin, kun vanhoja tiedostoja yritetään avata.

Tarkistus on yksinkertainen ja kannattaa tehdä heti uudelle välineelle: kopioi sille dataa lähelle täyttä kapasiteettia, irrota väline turvallisesti, kytke uudelleen ja avaa satunnaisesti valittuja tiedostoja eri kohdista. Jos loppupään tiedostot eivät aukea, kyse ei ole huonosta tuurista vaan väärennöksestä. Tähän on olemassa myös tarkistusohjelmia, jotka kirjoittavat ja lukevat koko kapasiteetin läpi automaattisesti.

Kapasiteetin valinnassa pätee muuten sama logiikka kuin laitehankinnassa yleensä: mitoitus tehdään käytön eikä varmuuden vuoksi. Suurin kortti hitaimmalla nopeusluokalla on lähes aina huonompi ostos kuin pienempi ja nopeampi. Hinnan muodostumisesta kerrotaan yleisemmin artikkelissa laitteen valinnasta tarpeen mukaan.

Turvallinen irrotus ei ole muodollisuus

Ohjelmiston kehotus poistaa laite turvallisesti tuntuu helposti tarpeettomalta, koska kopiointi näytti päättyneen. Syy on kirjoituksen puskuroinnissa. Käyttöjärjestelmä ei kirjoita jokaista tavua välittömästi vaan kerää kirjoitukset muistiin ja tallentaa ne erissä, koska se on huomattavasti nopeampaa. Kun kopiointi-ikkuna sulkeutuu, osa datasta voi olla vielä jonossa.

Turvallinen irrotus tekee kaksi asiaa. Se pakottaa jonossa olevat kirjoitukset levylle ja päivittää tiedostojärjestelmän kirjanpidon johdonmukaiseen tilaan. Jos väline irrotetaan kesken tämän, seurauksena voi olla korruptoitunut tiedosto tai pahimmillaan koko hakemistorakenteen vaurio, jolloin levy näyttää tyhjältä vaikka data on tallella.

Sama koskee virtakatkoa. Ulkoinen levy, joka on kytkettynä ukkosen aikana tai jonka johto irtoaa kesken kirjoituksen, on juuri siinä tilanteessa jossa vahinko syntyy. Kirjoituksen aikainen keskeytys on kaikkein huonoin hetki.

Kannettavaan välineeseen liittyy myös se riski, jota tekniikka ei ratkaise: se katoaa. Muistitikku taskussa on samalla henkilötietoja sisältävä rekisteri, jos siinä on työhön liittyvää aineistoa, ja sen katoaminen on tietovuoto. Salaus on ainoa keino, joka tekee kadonneesta välineestä harmittoman. Käyttöjärjestelmissä on tähän sisäänrakennettu toiminto, jolla irrallisen levyn voi salata salasanalla.

Säilytys ja pitkä aika

Yksikään tavallinen tallennusväline ei ole tarkoitettu vuosikymmenten arkistoksi ilman huolenpitoa, eikä kestoiästä ole olemassa yhtä lukua, jonka voisi luvata. Valmistajien arviot vaihtelevat, ja ne perustuvat oletuksiin lämpötilasta ja käyttötavasta.

Mekanismit ovat kuitenkin tiedossa. Salamamuisti säilyttää tiedon sähkövarauksena, ja varaus vuotaa hitaasti pois, jos välinettä ei kytketä virtaan. Kuluneessa muistissa vuoto on nopeampaa kuin uudessa, ja lämpö nopeuttaa sitä. Mekaanisessa levyssä ongelmat ovat toisenlaisia: laakerit ja voiteluaine vanhenevat, ja pitkään käyttämättömänä ollut levy voi jumittua. Molempia haittaa kosteus ja suuri lämpötilanvaihtelu.

Käytännön ohjeeksi tästä seuraa muutama asia. Kytke arkistolevy virtaan säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa, ja lue siltä muutama tiedosto. Älä säilytä ainoaa kopiota autotallissa, ullakolla tai auton hansikaslokerossa. Vaihda arkistoväline uuteen ennen kuin se on hyvin vanha, koska datan siirtäminen ehjältä levyltä on helppoa ja rikkoutuneelta lähes mahdotonta.

Yksi lisähuomio kannattaa tehdä. Kopiointi ei aina kerro onnistuneensa oikein. Jos aineisto on korvaamatonta, kannattaa kopioinnin jälkeen avata satunnaisesti valittuja tiedostoja kohdevälineeltä. Tarkistussummien laskeminen on tarkempi tapa, mutta jo pistokoe paljastaa tavallisimmat virheet.

Näin valitset välineen tehtävän mukaan

Valinta helpottuu, kun sen tekee tehtävän eikä tuotteen kautta. Kysy järjestyksessä nämä kysymykset.

1. Onko tämä siirto vai säilytys? Siirtoon riittää muistitikku tai kortti, ja siirretty tiedosto poistetaan väleiltä sen jälkeen. Säilytykseen valitaan levy.
2. Liikkuuko väline? Jos se kulkee laukussa päivittäin, valitse ulkoinen SSD. Jos se seisoo pöydällä, mekaaninen levy antaa enemmän tilaa samalla rahalla.
3. Kirjoitetaanko sille jatkuvasti? Valvontakamera, autokamera ja jatkuva videotallennus kuluttavat salamamuistia nopeasti. Näihin valitaan nimenomaan kestävään tallennukseen tarkoitettu kortti tai levy.
4. Luetaanko sitä useassa laitteessa? Silloin tiedostojärjestelmäksi exFAT. Jos vain yhdessä, käytä sen laitteen omaa muotoa.
5. Onko tämä ainoa kopio? Jos on, järjestely on kesken. Kolme kopiota, kaksi eri välinettä ja yksi eri paikassa on se sääntö, joka kannattaa täyttää ennen kuin miettii tuotemerkkejä.
6. Voiko väline kadota? Jos siinä on muutakin kuin lomakuvia, salaa se.

Yksi asia on syytä sanoa suoraan. Irrallinen levy kaapissa on hyvä nimenomaan siksi, ettei se ole kiinni koneessa. Kiristyshaittaohjelma salaa kaiken, mihin tartunnan saanut kone yltää, ja jatkuvasti kytketty varmuuskopiolevy on koneen ulottuvilla. Erillään pidettävä kopio on siksi eri asia kuin synkronoitu pilvikansio, vaikka molempia kutsutaan varmuuskopioksi. Tätä eroa käsitellään tarkemmin artikkelissa varmuuskopioista kiristystä vastaan.