Kuinka kauan tiedot säilyvät SSD-levyllä tai muistitikulla ilman virtaa?

Kuluttajaluokan SSD-levyn pitää säilyttää tiedot ilman virtaa vähintään vuoden, kun sitä säilytetään 30 asteessa. Näin vaatii JEDECin standardi JESD218, ja juuri tämä luku on kaikkien suomenkielisten keskustelujen pohjalla. Yritysluokan levyltä vaaditaan kolme kuukautta 40 asteessa. Molemmat luvut koskevat levyä, joka on käytetty loppuun: sille on kirjoitettu koko valmistajan lupaama kirjoitusmäärä. Tavallinen kotikoneen levy on yleensä kaukana siitä.

Artikkeleissa kiintolevystä ja SSD:stä ja ulkoisesta levystä ja muistikortista todetaan, että salamamuistin varaus vuotaa ilman virtaa ja että lämpö ja kuluminen nopeuttavat vuotoa. Tämä artikkeli antaa sille luvut: mitä standardi tarkalleen vaatii, miten aika muuttuu lämpötilan mukaan ja mihin luvut eivät ulotu.

Mitä JEDEC tarkalleen vaatii

JEDEC on puolijohdealan standardijärjestö. Sen JC-64.8-alakomitea laati SSD-levyille kaksi standardia: JESD218 määrittää vaatimukset ja kestävyyden testausmenetelmän, JESD219 testeissä käytettävät kuormat. Standardi jakaa levyt kahteen käyttöluokkaan, kuluttajaluokkaan (client) ja yritysluokkaan (enterprise), ja kummallekin on omat ehtonsa.

Säilytyksen vaatimus on kirjoitettu osaksi kestävyysluokitusta. Valmistajan on annettava levylle TBW-luku (terabytes written), joka kertoo, montako teratavua levylle voi kirjoittaa niin, että neljä ehtoa täyttyy edelleen: levy säilyttää ilmoitetun kapasiteettinsa, pysyy virherajan alla, pysyy toimintavikojen rajan alla ja säilyttää tiedot ilman virtaa vaaditun ajan. Viimeinen ehto on se, josta vuosi tulee.

Ehto tarkistetaan testissä, jossa levyille kirjoitetaan ensin koko TBW-määrä sekä kuumassa että kylmässä, ja vasta sen jälkeen mitataan säilyvyys. Teollisuus-SSD-valmistaja ATP kuvaa saman näin: standardin käyttötilanteessa levyä käytetään ensin aktiivisesti, kunnes sille on kirjoitettu sen kestävyysluokituksen verran dataa, ja sen jälkeen tulee virraton jakso, jonka ajan tiedot on säilytettävä. Vuosi on siis lupaus levyn käyttöiän lopussa, ei sen alussa.

Miten vuosi testataan, kun testi saa kestää 1 000 tuntia

Vuoden säilyvyyttä ei voi odottaa vuotta jokaisen levymallin kohdalla. Standardin todennuksen tavoite on kohtuullinen testiaika, noin 1 000 tuntia eli kuusi viikkoa, ja säilyvyys todennetaan kiihdyttämällä. Seagaten standardia esittelevän julkaisun taulukon mukaan kirjoitetut levyt pidetään joko 96 tuntia vähintään 66 asteessa tai 500 tuntia vähintään 52 asteessa, ja lämmön tuottama vuoto muunnetaan vastaamaan pitkää aikaa matalammassa lämpötilassa.

Kiihdytys toimii vain sille vuodon osalle, joka riippuu lämpötilasta. Siksi standardi vaatii, että säilyvyys todennetaan erikseen myös mekanismille, jota lämpö ei kiihdytä. Kaikki vaatimukset asetetaan 60 prosentin tilastollisella luottamustasolla. Tämä on standardin oma rajaus, ja se kannattaa tietää: vuosi on testattu ja laskettu vaatimus levyjoukolle, ei mittaus yksittäisestä levystä.

Standardin määritelmissä on vielä yksi yksityiskohta, joka vaikuttaa siihen, miten arkistolevyä hoidetaan. Säilyvyysvika määritellään virheeksi, joka ilmenee, kun levy luetaan pitkän ajan kuluttua edellisestä kirjoituksesta. Aika lasketaan siis kirjoitushetkestä, ei siitä, milloin levy on viimeksi ollut kytkettynä.

Säilyvyys lämpötilan mukaan

Vuosi 30 asteessa on yksi piste käyrällä. JEDECin JC-64.8-komitean puheenjohtaja Alvin Cox (Seagate) esitteli standardin kalvosarjassa taulukot, jotka näyttävät säilyvyyden viikkoina eri lämpötiloissa. Kalvon mukaan luvut perustuvat Intelin julkaisemaan kiihdytysmalliin, joka on JEDECin virallinen malli tälle vuotomekanismille. Alla olevassa taulukossa käyttölämpötila on sama kuin standardin oletus: kuluttajaluokassa 40 astetta, yritysluokassa 55 astetta.

Taulukosta näkee säännön, joka on helppo muistaa: viiden asteen nousu säilytyslämpötilassa suunnilleen puolittaa ajan. Sama pätee molempiin luokkiin, koska ne ovat saman mallin pisteitä. Ero luokkien välillä tulee siitä, missä lämpötilassa vaatimus on asetettu, ei siitä, että yritys-SSD vuotaisi nopeammin.

Kesähelteellä autoon jätetty levy on siis aivan eri tilanteessa kuin kirjahyllyssä säilytetty. ATP:n mukaan lämpö kiihdyttää varauksen karkaamista muistikennosta, ja mitä kuumempi säilytys ja mitä pidempään levy on käyttämättä, sitä enemmän säilyvyyden pelivarasta kuluu. Sen johtopäätös on suora: käyttämättömät SSD-levyt kannattaa säilyttää viileässä.

Käyttölämpötila vaikuttaa myös

Samassa kalvossa on toinen akseli, jota suomenkielisissä keskusteluissa ei mainita: lämpötila, jossa levyä käytettiin ennen kuin se jäi hyllylle. Mallissa levy, jota on käytetty viileässä, säilyttää tiedot lyhyemmän ajan kuin kuumana käytetty levy. Kuluttaja-SSD, jota säilytetään 30 asteessa:

Huonoin yhdistelmä mallissa on siis viileässä käytetty ja kuumassa säilytetty levy. Kotikäytössä käyttölämpötilaa ei kannata ryhtyä säätämään, mutta taulukko selittää, miksi kahden saman mallin levyn kokemukset voivat erota toisistaan paljon.

Miksi luku on kulunut levy eikä uusi

Salamamuisti säilyttää bitin varauksena eristekerroksen takana. Jokainen tyhjennys ja uudelleenkirjoitus kuluttaa eristettä vähän, ja ATP:n mukaan heikentyneen eristeen läpi elektronit pääsevät kuumassa karkaamaan, mikä näkyy bittivirheiden lisääntymisenä. Kuluminen ja lämpö vaikuttavat siis samaan asiaan: kuinka kauan varaus pysyy niin selvänä, että ohjainpiiri osaa lukea sen oikein.

Siksi standardi asettaa vaatimuksen pahimpaan kohtaan, kulumisen ylärajalle. Levy, jolle on kirjoitettu vain pieni osa sen TBW-luvusta, on paremmassa asemassa. Kuinka paljon paremmassa, sitä standardi ei kerro, eivätkä kuluttaja-SSD:iden valmistajat yleensä julkaise lukua uudelle levylle. Tästä syystä tämä artikkeli ei anna sitä lukua: sitä ei ole lähteessä, josta muut luvut tulevat.

Miksi TBW on pienempi kuin kapasiteetti kertaa kirjoituskerrat

TBW-luku ei ole muistikennojen kestävyys suoraan kerrottuna levyn koolla. Standardin kalvoilla on Intelin laatima esimerkki, jossa levyn kestävyys arvioidaan kaavalla: TBW on pienempi kuin kapasiteetti kertaa muistipiirin kestämät tyhjennys- ja kirjoituskerrat jaettuna luvulla 2 kertaa kirjoituksen monistuskerroin. Kakkonen on varmuusmarginaali kulumisen tasaukselle: esimerkissä oletetaan, että eniten kulunut lohko saa kaksi kertaa keskimääräisen määrän kirjoituksia.

Monistuskerroin (write amplification factor) kertoo, kuinka paljon enemmän levy kirjoittaa muistipiireihin kuin tietokone pyytää. Sama kalvosarja näyttää esimerkin: kun tietokone kirjoittaa kahdeksan sektoria keskelle täyttä 256 sektorin lohkoa, yksinkertainen ohjain lukee lohkon muistiin, tyhjentää sen ja kirjoittaa sen kokonaan uudelleen. Kahdeksan sektorin kirjoitus kuluttaa silloin 256 sektoria, ja kerroin on 32. Pitkä yhtenäinen kirjoitus täyttää lohkon kerralla, ja kerroin on lähellä yhtä. Pienet hajanaiset kirjoitukset kuluttavat levyä eniten.

Tästä seuraa käytännön huomio arkistolevylle. Jos levyllä on tehty vuosia pieniä hajanaisia kirjoituksia, se on voinut kulua enemmän kuin kirjoitetun datan määrä antaa ymmärtää. Kirjoita arkisto mieluummin vähän käytetylle levylle kuin vanhalle käyttölevylle.

Kotikäytössä TBW-raja tulee harvoin vastaan, koska levylle kirjoitetaan vähän suhteessa sen kapasiteettiin. Oman levyn kulumisen näet sen kuntomittareista, jotka kertovat kirjoitetun datan määrän. Kun vertaat sitä levyn tuotetiedoissa ilmoitettuun TBW-lukuun, tiedät, kuinka lähellä levy on sitä tilaa, jota vuoden vaatimus koskee.

Käytetty palvelinlevy kotikäytössä

Käytettyjä yritysluokan SSD-levyjä myydään edullisesti, ja niitä ostetaan kotiin juuri arkistoiksi. Niiden kohdalla kannattaa lukea standardia tarkasti. Yritysluokan vaatimus on kolme kuukautta 40 asteessa, ja se koskee levyä, jota on käytetty 55 asteessa ympäri vuorokauden, kunnes sen TBW on täynnä. Palvelimesta poistettu levy voi olla lähellä tätä tilaa, koska palvelimessa levylle kirjoitetaan jatkuvasti.

Lämpötilataulukon mukaan sama levy kestää 25 asteessa noin kaksi vuotta, joten se ei ole huonompi arkisto kuin kuluttaja-SSD samassa kulumistilassa. Ratkaisevaa on, kuinka paljon sen TBW:stä on jo käytetty. Tarkista kuntomittarista kirjoitettu määrä ennen kuin luotat käytettyyn levyyn, ja jos lukema on lähellä TBW-rajaa, käytä levyä vain toisena kopiona.

Kumpi on oikein, vuosi vai vuosikymmeniä

Suomenkielisissä hakutuloksissa vastaukset heittelevät kahden ääripään välillä. Toisen mukaan SSD säilyttää tietoja vain vuoden, toisen mukaan vuosikymmeniä. Kumpikaan ei ole oikein, ja molemmat syntyvät samasta luvusta.

"Vain vuosi" lukee JEDECin vähimmäisvaatimuksen tavallisen levyn odotetuksi kestoksi. Muistioppaan kommenteissa io-techissä todetaan oikein, että vuosi tulee suoraan JEDECin standardista, mutta siitä on helppo päätyä väärään päätelmään: että jokainen hyllyyn pantu SSD menettää tietonsa vuodessa. Standardi ei sano niin. Se sanoo, että loppuun kirjoitetun levyn on kestettävä vuosi 30 asteessa.

"Vuosikymmeniä" lähtee oikeasta havainnosta, että vaatimus koskee kulunutta levyä, mutta jatkaa siitä luvulla, jota mikään standardi tai kuluttaja-SSD:n tuotetieto ei anna. Uudella levyllä on pelivaraa, mutta sen suuruutta ei voi lukea standardista.

Väliin mahtuu vielä kolmas lukusarja. Muropaketin marraskuun 2025 uutisessa kerrotaan, että halvimmat QLC-levyt säilyttävät tiedot noin vuoden, TLC-levyt kolmisen vuotta ja MLC- ja SLC-levyt viidestä kymmeneen vuotta. Uutinen viittaa lähteenään XDA Developers -sivustoon, eikä siinä mainita lämpötilaa, kulumista tai JEDECiä. Se on lehdistön luku, ei standardin tai valmistajan. Dellin suomenkielinen SSD-UKK puolestaan sanoo, että säilyvyys riippuu P/E-syklien määrästä, salaman tyypistä ja säilytyslämpötilasta, ja että se voi olla niinkin lyhyt kuin kolme kuukautta ja parhaimmillaan yli kymmenen vuotta. Tämä haarukka on rehellisempi kuin yksikään yksittäinen luku, koska se nimeää samat kolme muuttujaa kuin JEDEC.

Kun valmistaja haluaa luvata enemmän, se kirjoittaa sen tuotetietoihin. ATP ilmoittaa pSLC-tilassa toimiville teollisuuslevyilleen jopa kymmenen vuotta 55 asteessa. Se on yhden valmistajan luku yhdelle tuotetyypille, eikä sitä voi siirtää kuluttaja-SSD:hen. Se näyttää kuitenkin, mistä oikea luku löytyy: levyn omasta tuotetiedosta, ei keskustelupalstalta.

Muistitikut ja muistikortit jäävät standardin ulkopuolelle

JESD218 on kirjoitettu SSD-levyille, joissa on NAND-salamamuisti. Standardin määritelmän mukaan SSD on laite, jossa on ohjainpiiri ja yksi tai useampi muistipiiri ja joka käyttää kiintolevyjen liitäntöjä ja kokoja. Muistitikku ja muistikortti eivät täytä määritelmää, joten vuoden vaatimus ei koske niitä.

Halvoille muistitikuille ja muistikorteille valmistajat eivät yleensä ilmoita säilyvyyttä lainkaan. Kun lukua ei ole, sitä ei voi päätellä SSD:n luvuista, koska muistipiirien laatu, ohjaimen virheenkorjaus ja varakapasiteetti voivat olla aivan toista luokkaa. Rehellinen vastaus kysymykseen "kuinka kauan muistitikku säilyttää tiedot" on siksi: sitä ei tiedä kukaan muu kuin valmistaja, ja jos valmistaja ei kerro, ei kukaan.

Ulkoinen SSD on välimuoto. Se on usein tavallinen SSD kotelossa, mutta se, onko levy luokiteltu JESD218:n mukaan, selviää vain sen tuotetiedoista. Etsi valmistajan teknisestä tietolomakkeesta kolmea asiaa: TBW-lukua, mainintaa JESD218:sta ja kohtaa, jonka otsikko on englanniksi yleensä data retention. Jos kaikki kolme löytyvät, levyn säilyvyysluku on samaa lajia kuin sisäisen SSD:n, ja voit käyttää yllä olevaa lämpötilataulukkoa suuntaa antavana. Jos löytyy vain kapasiteetti ja siirtonopeus, valmistaja ei ole luvannut säilyvyydestä mitään. Jos tuotetiedoissa ei mainita säilyvyyttä tai standardia, kohtele levyä kuin muistitikkua. Siirtoon ja väliaikaiseen säilytykseen se sopii hyvin, ainoaksi arkistoksi ei.

Näin säilytät arkistoa salamamuistilla

Taulukot eivät kerro, kuinka kauan juuri sinun levysi kestää. Ne kertovat, mihin suuntaan riski kasvaa, ja se riittää käytännön ohjeeseen:

1. Säilytä viileässä. Huoneenlämpö on selvästi parempi kuin kesäinen ullakko, autotalli tai auton hansikaslokero. Taulukossa jo 40 astetta lyhentää kuluttaja-SSD:n vuoden noin kolmeen kuukauteen.
2. Kytke arkistolevy virtaan ja lue kaikki tiedostot kerran vuodessa. Lukeminen paljastaa vioittuneet tiedostot silloin, kun toinen kopio on vielä ehjä. Pelkkä kytkeminen ei riitä, koska et tiedä, onko jokin tiedosto jo lukukelvoton, ennen kuin luet sen. Helpoin tapa on kopioida koko arkisto toiselle välineelle tai verrata tarkistussummia. Jos kopiointi pysähtyy lukuvirheeseen jonkin tiedoston kohdalla, palauta juuri se tiedosto toisesta kopiosta heti, äläkä jää odottamaan seuraavaa vuotta.
3. Pidä kopio toisella tekniikalla. Mekaaninen levy tallentaa tiedon magneettisesti eikä vuoda varausta, ja pilvipalvelussa kopio on eri paikassa ja eri laitteilla, joten kopiot eivät vikaannu samasta syystä samaan aikaan. Hyllyssä irti koneesta oleva levy on lisäksi turvassa kiristyshaittaohjelmalta, joka salaa kaiken, minkä tavoittaa. Tämä on 3-2-1-säännön ydin: kaksi eri välinettä, joista toinen ei ole salamamuistia. Jos valitset pilven, pilvitallennuksen valinnassa kerrotaan, mitä vertailla.
4. Kirjoita aineisto uudelleen, jos levy on kulunut. Säilyvyys lasketaan kirjoitushetkestä. Jos arkistolevy on entinen käyttölevy, jolle on kirjoitettu paljon, siirrä aineisto tuoreemmalle välineelle.
5. Älä käytä muistitikkua ainoana kopiona. Sille ei ole lukua, ja se myös katoaa helpommin kuin mikään muu väline.

Jos vuositarkistus löytää vioittuneen tiedoston, palauta se toisesta kopiosta. Poistetun tiedoston palautus toimii toisella periaatteella: siinä haetaan dataa, joka on yhä ehjänä levyllä mutta irrotettu hakemistosta. Vuotanutta varausta mikään palautusohjelma ei tuo takaisin. Kun SSD alkaa antaa lukuvirheitä tai sen kuntomittari lähestyy TBW-rajaa, se on laitteen elinkaaren lopussa, ja aineisto siirretään ennen kuin levy hajoaa.

Lyhyesti: vuosi 30 asteessa on JEDECin vähimmäisvaatimus kuluneelle kuluttaja-SSD:lle, ei ennuste sinun levyllesi. Viileässä säilytetty, vähän kirjoitettu levy kestää kauemmin, mutta kauanko, sitä ei kerro kukaan. Siksi vuositarkistus ja toinen kopio eri tekniikalla ovat ainoa varma tapa pitää arkisto tallessa.