Arviointisuhde on menetelmä sijoitusrahaston hoitajan toiminnan arvioimiseksi. Se ei vain mittaa sitä, kuinka korkean tuoton hän on saavuttanut, vaan esittää sen yhteydessä siihen, kuinka riskialttiita investoinnit ovat olleet. Tämä tarkoittaa sitä, että korkea arviointisuhde on usein merkki taidosta pikemminkin kuin onni.
Arviointisuhteen tarve johtuu rajoituksista, jotka johtuvat pelkästään siitä, että tarkastellaan rahastojen hoitajan sijoitusten raaka -arvoja. Joku, joka saavuttaa erittäin korkean tuoton, on saattanut yksinkertaisesti ottaa riskin ja olla onnekas, ja sama rahastonhoitaja voi yhtä todennäköisesti kaatua ja palaa tulevaisuudessa. Vaikka aiempi kehitys ei takaa tulevia tuloksia, taitavat sijoittajat haluavat saada paremman käsityksen siitä, kuinka taitava rahastonhoitaja on ollut aiemmin. Tapa, jolla arviointisuhde pyrkii ratkaisemaan tämän ongelman, on ottaa huomioon se, kuinka epävakaat merkitykselliset markkinat ovat olleet ja kuinka paljon rahastonhoitajalla oli mahdollisuuksia saada voittoa pelkästään onnekkaisilla arvauksilla.
Arviointisuhteen laskemiseksi rahaston alfa jaetaan niiden rahastojen epäsysteemisellä riskillä, joihin ne ovat sijoittaneet. Alfan laskeminen on monimutkainen prosessi. Sen tekninen määritelmä on arvopaperin tunnuslinjan leikkaus, joka rivi on graafinen vertailu omaisuuserän riskistä merkityksellisten markkinoiden riskiin. On helpompi ymmärtää alfa katsomalla, mitä se todellisuudessa edustaa.
Alfa ottaa huomioon, kuinka paljon tietyn omaisuuserän hinnassa on tapahtunut vaihtelua ja miten se verrataan taustalla olevien markkinoiden heilahteluun. Ajatuksena on, että omaisuus, joka on vaihdellut laajemmin arvoltaan, on riskialttiimpi ja siten alttiimpi tuurille kuin taidoille. Alfa itsessään on luku, joka osoittaa omaisuuden tuoton tämän vertailuriskin mukauttamisen jälkeen.
Järjestelmän ulkopuolinen riski, joka tunnetaan myös nimellä ei-järjestelmällinen riski, mittaa sitä, kuinka paljon rahastonhoitajan valitsemissa varoissa on ollut vaihtelua verrattuna koko markkinoiden vaihteluun. Järjestelmän ulkopuolinen riski kattaa siis kysymykset, jotka liittyvät kyseisiin osakkeisiin pikemminkin kuin markkinoiden yleiseen liikkeeseen. Teorian mukaan epäsysteemistä riskiä voidaan vähentää hajauttamalla tai investoimalla laajempaan joukkoon yrityksiä.
Arviointisuhteen luominen näiden kahden toimenpiteen avulla palvelee siis kahta tarkoitusta. Ensinnäkin sen tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon rahastonhoitajan menestys johtui taidoista eikä onnesta. Toiseksi se lisää sen tosiasian, että riittävän hajautuksen myötä onni muuttuu vähemmän tärkeäksi ja rahastonhoitajan luontainen taito tulee näkyvämmäksi.