Lamina propria on osa kehon limakalvoja. Se on löysä sidekudos, joka kulkee nenän ja kurkun limakalvon herkkien ihoalueiden sekä muiden kehon herkkien alueiden läpi. Lamina propria on myös osa kehon eritteiden käsittelymekanismia.
Latinaksi tämän kudoksen nimi tarkoittaa ”erityistä kerrosta”. Se on yksi limakalvon kahdesta pääelementistä yhdessä epiteelin kanssa, toisenlainen kudos. Näiden kahden kerroksen alla elementit, kuten submucosa, yhdistävät nämä herkät rakenteet tiheämpiin, alkeellisempiin kudoksiin.
Vaikka suuri osa lamina propria -alueesta on suojattu vaurioilta sen sijainnin vuoksi kehon sisäalueilla, jotkut lamina propria -alueet, jotka ovat lähempänä pinta -aloja, ovat alttiita bakteereille ja bakteereille. Tutkijat ovat havainneet, että patogeenit vaikuttavat negatiivisesti limakalvoon. Tämä on osa sitä, mikä on johtanut käsienpesuohjelmiin ja muihin järkeviin toimiin sairaaloissa ja lääketieteellisillä alueilla vaarallisten infektioiden ja virusolosuhteiden rajoittamiseksi.
Joillakin kehon sisäalueilla osa lamina proprian ja epiteelin tehtävänä on kuljettaa rauhaseritettä alueille, joilla niitä tarvitaan. Tämä selittää suuren osan tämän erikoiskudoksen sijainnista kehossa. Se selittää myös, miksi nämä alueet usein “kastellaan” niiden luonnollisesti kostean ympäristön vuoksi. Limakalvon ”erityinen” rooli johtaa sen implisiittiseen sisällyttämiseen moniin erilaisiin terveyskasvatusohjelmiin, kuten lisääntymiskoulutus, ruoansulatuskanavan koulutus tai flunssan tiedot, jotka ovat suuri osa tyypillistä perhekäytäntöä.
Lamina proprian ja yleensä limakalvon roolin tutkiminen voi kertoa meille paljon kehomme toiminnasta. Limakalvon tutkimuksella on paljon käytännön sovelluksia sairauksien ehkäisyyn ja erilaisten tartuntojen estämiseen. Nykyaikaisessa tieteessä tutkijat saattavat tarkastella esimerkiksi limakalvon haavoittuvuutta teoreettisesti mikrobien vaikutuksista epidemioihin tai jopa biologiseen sodankäyntiin. Kehon herkimmistä osista huolehtiminen voi olla arvokas osa yleisiä terveys- ja hyvinvointikäytäntöjä, mikä voi rajoittaa negatiivisen ympäristön haitallisia vaikutuksia.