Liittymisoppi on Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden kehittämä oikeudellinen oppi. Se on oikeudellinen teoria, joka perustuu Yhdysvaltain perustuslain neljännentoista muutoksen asianmukaisen prosessin lausekkeeseen. Tätä oppia käytetään joskus tapauksissa, joissa on kyse Bill of Rightsista, joka on perustuslain kymmenen ensimmäistä muutosta. Liitonoppia sovelletaan sovellettaessa perustaksi vaatia osavaltioiden hallituksia myöntämään kansalaisilleen samat oikeudet kuin liittohallituksella on Bill of Rightsin mukaan.
Liittymisopin luomiseen asti Bill of Rights soveltui vain liittohallitukseen. Vaikka Bill of Rights ratifioitiin vuonna 1791 ja neljästoista muutos vuonna 1868, tämä oppi luotiin vasta 1890 -luvulla. Tuolloin korkeimpaan oikeuteen valitettiin useita tapauksia, jotka saivat tuomioistuimen alkamaan tulkita neljännentoista muutoksen asianmukaisen menettelyn lauseketta laajemmin.
Tämän säännön mukaan osia Bill of Rightsista tehtiin täytäntöönpanokelpoisiksi osavaltioiden hallituksia vastaan ensimmäistä kertaa. Ajan myötä tietyt Bill of Rights -kohdat tunnistettiin vähitellen ja sisällytettiin neljännentoista muutoksen takaamaan lakisääteiseen oikeudenkäyntiin kaikille Yhdysvaltain kansalaisille. Tämä oppi salli korkeimman oikeuden sanoa, että tiettyä osaa Bill of Rightsista siinä tapauksessa, jota se päätti, sovellettiin myös osavaltioihin, koska neljästoista muutos koski osavaltioita.
Niiden oikeuksien joukossa, jotka valtiot ovat joutuneet myöntämään kansalaisilleen tämän säännön nojalla, kuuluvat ensimmäisen muutoksen takuut uskonnon, sanan, lehdistön ja kokoontumisen vapaudesta. Valtioiden on myös myönnettävä toisen tarkistuksen oikeus pitää aseita ja kantaa niitä ja kolmannen tarkistuksen takuu vapaudesta sotilaiden asumisesta. Lisäksi neljännen muutoksen suojaa kohtuuttomilta etsinnöiltä ja takavarikoilta sekä vaatimus lupien myöntämisestä on katsottu koskeneeksi valtioita.
Valtioiden on myös suojeltava kansalaisiaan syytöksiltä ja kaksinkertaiselta vaaralta viidennen tarkistuksen nojalla. Valtioilta edellytetään myös kuudennen muutoksen myöntämiä oikeuksia asianajajaan ja nopeaa julkista oikeudenkäyntiä puolueettoman tuomariston toimesta. Valtiot myöntävät myös kahdeksannen tarkistuksen suojan julmilta ja epätavallisilta rangaistuksilta.