Potestas on latinalainen termi, joka viittaa auktoriteettiin tai valtaan. Tämä termi oli tärkeä käsite roomalaisessa oikeudessa, ja se ilmoitti siten Euroopan oikeusjärjestelmille Rooman valtakunnan romahtamisen jälkeen, koska monet uudet kansat sisälsivät roomalaiset oikeuskäsitteet uuteen lainsäädäntöönsä. Lopulta potestasin käsite alkoi korvata muilla laillisilla valtuuksilla ja viranomaisilla.
Rooman oikeudessa potestat tulivat eri tasoille, joihin kaikkiin liittyi ehdoton valta yksilön auktoriteetin alaisiin ihmisiin. Korkein muoto oli imperius, valta, jota hallitsivat hallitsijat ja sotilaskomentajat. Näillä henkilöillä oli valta antaa käskyjä, joiden kaikkien täytyi noudattaa, tai joutua kärsimään mahdollisista oikeudellisista seurauksista tottelemattomuudelle. Tuomarilla oli myös potestas -muoto, jota he voisivat käyttää pakottamaan noudattamaan oikeudellisia tuomioita ja lakia.
Yksi potestasin tärkeimmistä muodoista oli patria potestas, isän voima. Rooman lain mukaan kaikki lapset, myös aikuiset lapset, olivat isänsä lopullisen auktoriteetin alaisia, ellei hän päättänyt nimenomaan vapauttaa heitä. Tämän käsitteen oli mahdollista ylittää sukupolvet, jolloin isoisä toimi perheen pääna ja hänen lapsensa ja lapsenlapsensa olivat hänen auktoriteettinsa alaisia.
Kun roomalainen nainen meni naimisiin, he tekivät sen vain isiensä suostumuksella ja yleensä kahden asianomaisen perheen päämiesten välisellä sopimuksella. Avioliitossa isä saattoi päättää, luovuttaako nainen miehensä tai isänsä komennolle vai säilyttääkö hän vallan, pitäen tämän hänen patria potestasin alaisena. Roomalaiset eivät olleet kaukana ensimmäisestä tai viimeisestä kulttuurista, jotka käyttivät tällaisia keinoja naisten hallitsemiseksi, mutta on huomattavaa, että ne koskivat myös miehiä, elleivät heidän isänsä päättäneet vapauttaa heidät.
Potestas sovelsi myös isäntien ja heidän orjiensa väliseen suhteeseen. Roomalaiset orjat olivat omistajiensa tai omistajiensa isien alaisia, vaikka heidät saattoi myös vapauttaa. Vapautetut orjat olivat sosiaalisesti rajallisia, eivät voineet palvella armeijassa tai juosta julkisiin virkoihin, ja he voittivat vapautumisen monin tavoin.
Monet oikeusjärjestelmät tunnustavat nykyään, että aikuisilla pitäisi olla täysi valta ja itsenäisyys elämässään, ja tämä oikeudellinen käsite on vanhentunut. Lasten ja heidän vanhempiensa välisessä oikeussuhteessa ja kuitenkin silloin, kun vammaisten katsotaan olevan kykenemättömiä tekemään päätöksiä, on edelleen olemassa käsitys muiden ihmisten vallan säilyttämisestä.