Vallanjaolla tarkoitetaan hallintojärjestelmää, jossa valta ei ole keskitetty yhteen henkilöön tai virastoon. Toisin kuin diktatuuri, valta luoda ja valvoa erilaisia lakeja jakautuu eri ryhmille tai yksilöille. Tätä hallintomuotoa käytetään Yhdysvalloissa sekä Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja useissa muissa demokraattisissa maissa. Jokainen hallitus, jolla on esimerkiksi kaksikamarinen tai kolmikamarinen lainsäädäntövalta, noudattaa vallanjaon periaatteita.
Valtioiden jako Yhdysvalloissa on taattu perustuslailla. Amerikan vallankumouksen ja Britannian vallasta vapautumisen jälkeen perustajat olivat huolissaan yhden keskushallinnon perustamisesta. Perustuslain laatinut mannerkongressi pyrki sellaisenaan rajoittamaan keskushallinnon valtaa ja varmistamaan järjestelmän, jossa valta jakautuu eri hallintoalojen kesken sekä liittovaltion ja osavaltioiden hallitusten välillä. Näin he halusivat varmistaa vallanjaon, jotta väärinkäytöksiä ei tapahtuisi.
Yhdysvaltojen perustuslaki institutionalisoi näin vallanjaon luomalla kolme erillistä ja erillistä hallintoaluetta. Lainsäätäjällä on valta antaa ja ehdottaa lakeja, joihin sovelletaan presidentin veto -oikeutta ja korkeimman oikeuden tuomioistuinvalvontaa. Presidentillä on valtuudet ehdottaa lainsäädäntöä, mutta kongressin on hyväksyttävä se ja tuomioistuin voi myös tarkistaa sen perustuslainmukaisuuden. Korkein oikeus voi luoda oikeuskäytännön ja tulkita oikeuskäytäntöä, mutta lainsäätäjä voi sitten antaa lain, joka muuttaa tuomioistuimen sääntöjä tai tulkintoja. Sellaisena jokainen sivuliike on muiden sivuliikkeiden valvonnan ja tarkastusten alainen varmistaakseen, ettei valtaa käytetä väärin.
Perustuslain III artiklan II jaksossa varmistettiin myös liittohallituksen ja osavaltioiden hallitusten välisen jaetun vallan jakaminen. Tässä perustuslain osassa määrättiin, että kaikki valtuudet, joita ei ole nimenomaisesti lueteltu liittohallitukselle, on varattu valtioille ja kansalle. Siten, jos perustuslaki ei kertonut liittohallitukselle, että sillä on valtuudet säännellä tiettyä aluetta, osavaltion hallituksella on yksinomainen toimivalta antaa ja antaa lakeja kyseisestä aiheesta. Esimerkiksi omaisuus- ja avioerolainsäädäntö tehdään suurelta osin valtion tasolla, koska valtiolla on suurin etu näiden lakien laatimisessa ja täytäntöönpanossa.