Yhdysvaltain median ja poliitikkojen suhde määritellään monimutkaisella keskinäisellä riippuvuudella. Moderni amerikkalainen media kattaa politiikan laajasti, ja tiedotusvälineet luottavat politiikkaan täyttämään suuren osan lähetysajastaan. Joissakin tapauksissa mediaorganisaatiot ottavat kantaa nimenomaisesti tai epäsuorasti ja tukevat voimakkaasti tiettyjä poliitikkojen ryhmiä. Poliitikot puolestaan pyrkivät kaikin keinoin hallitsemaan tiedotusvälineitä leviäviä kuvia ja ideoita joko hallitsemalla huolellisesti vuorovaikutusta uutisjärjestöjen kanssa tai ostamalla suoraan pääsyn tiedotusvälineisiin.
Yhdysvaltain tiedotusvälineillä on aina ollut rooli poliittisen elämän muokkaamisessa. Joukkopaperien nousu 19-luvun loppupuolella antoi mediaparoneille suuren vaikutusvallan vaaleissa, ja poliitikot kohtasivat usein näiden vaikutusvaltaisten miesten suosion. Radio osoittautui erittäin voimakkaaksi välineeksi poliitikkoille, ja Franklin Roosevelt on osittain kuuluisa siitä, että hän käytti kyseistä välinettä puhuakseen suoraan kansakunnalle.
Televisio on osoittautunut vielä tärkeämmäksi, ja televisioidut tiedotusvälineet ja poliitikot ovat alkaneet luottaa voimakkaasti toisiinsa. John Kennedyn ja Richard Nixonin välinen keskustelu kuvaa television voimaa. Radion kuuntelijat ajattelivat yleensä Nixonin voittaneen, mutta televisiosta katsoneet uskoivat Kennedyn voittaneen. Tämän keskustelun jälkeen televisiosta tuli nopeasti tärkein poliittisen keskustelun ja mainonnan väline.
Yhdysvaltojen nykyaikaista poliittista elämää hallitsee usein median ja poliitikkojen läheinen suhde. Uutislähteillä, erityisesti niillä, jotka suorittavat ohjelmointia koko päivän, joka päivä, on monta tuntia aikaa täyttää. Poliitikkojen haastattelut ovat edullinen tapa täyttää ohjelmointitunnit. Poliitikot puolestaan ovat tulleet erittäin riippuvaisiksi mediasta imagonsa säilyttämiseksi.
Monissa tapauksissa tiedotusvälineillä ja poliittisilla toimittajilla on ennakkoluulo tiettyyn puolueeseen tai esityslistaan. Tämä on täysin laillista, mutta aiheuttaa silti jonkin verran huolta tiedotusvälineitä katsovien keskuudessa. Median edustajien ja saman leirin poliitikkojen välinen vuorovaikutus on tyypillisesti sydämellistä, kun taas mediahenkilöstön ja poliittisten vastustajien välinen vuorovaikutus voi olla varsin karua.
Kaikkien ideologisten vakaumusten kriitikot ovat usein ilmaisseet huolensa Yhdysvaltojen tiedotusvälineiden ja poliitikkojen välisistä siteistä. Suuri huolenaihe johtuu valtavasta vaivannäöstä, jonka monet poliitikot kokevat pakottavan käyttämään julkisen imagon luomiseen ja säilyttämiseen. Tällaisen tiedotusvälineiden vastustajat väittävät, että se on vain muutakin kuin markkinointia poliitikkoille, eikä se palvele yleisöä tai pakota lainsäätäjiä vastaamaan vaikeisiin ja olennaisiin kysymyksiin.