On olemassa useita erilaisia teorioita siitä, miten New York City ansaitsi lempinimen “The Big Apple”, joista jokaisella oli tietty totuus. Näyttää siltä, että kaupungin virkamiehet ottivat virallisesti käyttöön merkin vasta vuonna 1971, vaikka monet asukkaat ja vierailijat olivat käyttäneet lempinimeä 1920 -luvulta lähtien. Vuoden 1971 kampanja New Yorkin popularisoimiseksi Suurena omenana sisälsi vapaaehtoisia, jotka jakoivat todellisia omenoita ohikulkijoille. Tämän myynninedistämisen kautta kaupunki toivoi luovansa positiivisemman käsityksen New Yorkista ja kaiken sen tarjottavan yhtenä maailman suurimmista kaupungeista.
Ensimmäisen viittauksen New Yorkiin tällä nimellä uskotaan ilmestyneen vuonna 1909. Martin Wayfarer -nimisen miehen väitettiin kritisoivan New Yorkin vuosittain saaman kansan rahojen suhteetonta määrää.
Hän vertasi maan taloutta puuhun, jolla oli monia juuria, mutta “iso omena” (New York City) sai suurimman osan “mehusta”. On hyvin mahdollista, että New Yorkin asukkaat ovat saattaneet omaksua tämän kriittisen viittauksen kansalaisuuden ylpeyteen. Kaupungissa asuminen merkitsi vakaan talouden eduista nauttimista.
On myös erittäin suosittu teoria, johon liittyy New Yorkin urheilukirjoittaja John J. Fitzgerald, joka kirjoitti pääasiassa hevosurheilusta 1920 -luvulla. Uskotaan, että New Yorkin kaupunkia ympäröivillä raiteilla pidettyjä hevoskilpailuja kutsuttiin omenoiksi, ehkä viittauksena voittajille myönnettäviin palkintoihin. Fitzgerald teki matkan New Orleansin talliin vuonna 1920, ilmeisesti myydäkseen yhden hevosistaan. Fitzgerald puhui useiden kuskien kanssa hänen ollessaan siellä, ja he kaikki viittasivat New Yorkin hevosurheilukentään ”suurena omenana”. Fitzgerald nimitti myöhemmin säännöllisen sanomalehtisarakkeensa “Notes from Around the Big Apple”, joka on todennäköisesti innoittamana New Orleansin kuskien sanoista.
Toinen suosittu mutta suurelta osin perusteeton teoria keskittyy jazzmusiikin maailmaan. Jazzkauden muusikoiden sanottiin kutsuvan maksavia keikkoja “omenoiksi” vain itselleen tuntemista syistä. 1920 -luvulle mennessä New York oli vakiinnuttanut asemansa yhtenä jazzmusiikin kantaesityksistä, joten siitä tuli monien työskentelevien jazzmuusikoiden kohde. Muusikon lopullinen keikka oli soittaa ”Big Apple”, joka tarkoittaa New Yorkin yökerhoa. New Yorkista tuli myös muiden viihdyttäjien kohde, mikä voisi selittää, miksi lempinimestä tuli niin suosittu.