Lasten peliaika: miten rajoista sovitaan ja miksi ne pettävät

Tavallisin tapa rajata pelaamista on antaa tuntimäärä. Tunti arkena, kaksi viikonloppuna, ja asia on sillä sovittu. Sääntö kuulostaa selkeältä ja pettää silti melkein aina samasta kohdasta. Kello juoksee tasaisesti, mutta peli ei etene tasaisesti. Peli etenee jaksoissa, joilla on alku ja loppu, ja se palkitsee vasta jakson loppuun viemisestä. Kun aikuinen sanoo että nyt loppuu, hän katkaisee jakson keskeltä. Lapsi ei silloin luovu jäljellä olevasta ajasta vaan siitä työstä, jonka hän on jo tehnyt.

Tästä syntyy se sama riita joka ilta. Aikuinen kokee, että sääntöä rikotaan tahallaan. Lapsi kokee, että häneltä viedään jotain mielivaltaisesti. Molemmat ovat omalla tavallaan oikeassa, ja ratkaisu ei löydy siitä, että sääntö sanotaan ankarammin. Se löytyy siitä, että sääntö asetetaan kohtaan, jossa pelikin katkeaa.

Kolme rakennetta, jotka tekevät lopettamisesta vaikeaa

Pelit eivät ole yksi laji vaan monta, ja lopettamisen hinta riippuu siitä, mistä rakenteesta on kyse. Kolme rakennetta selittää valtaosan iltojen kiistoista.

Tallennuspiste. Yksinpelissä edistyminen tallentuu tiettyihin kohtiin. Jos peli suljetaan tallennuspisteiden välissä, viimeisen tallennuksen jälkeen tehty osuus katoaa. Kymmenen minuutin varoitus ei auta, jos seuraava tallennus on kahdentoista minuutin päässä.

Ottelu tai erä. Verkkopelissä tahdin määrää palvelin. Ottelu alkaa silloin kun vastustajat on löydetty, ja se kestää niin kauan kuin kestää. Vastustajien valinta on algoritmi, joka etsii tasaväkistä ottelua ja lyhyttä jonotusaikaa, eikä se tunne perheen aikatauluja. Kesken jättäminen ei ole vain oma tappio: se jättää joukkuetoverit vajaalukuisiksi, ja monessa pelissä siitä seuraa pelaajalle määräaikainen rajoitus. Pelituntumaan vaikuttaa myös yhteyden viive eli latenssi enemmän kuin liittymän nopeus, ja siihen liittyvä nopeuden mitoitus on oma kysymyksensä.

Ajastin. Päivittäiset tehtävät, kirjautumisputket ja määräaikaiset kaudet sitovat edun kellonaikaan eivätkä pelaamiseen. Palkinnon saa se, joka on paikalla oikeaan aikaan. Tästä syntyy pakko avata peli myös silloin kun ei erityisemmin huvittaisi, ja siitä syntyy tunne, että pelaaminen on velvollisuus.

Rakenteet eivät ole salaliitto. Ne ovat suunnittelua, jonka tarkoitus on pitää peli mielenkiintoisena ja pelaajayhteisö kasassa. Sama suunnittelu ohjaa myös rahankäyttöä, ja se mekanismi on käyty erikseen läpi artikkelissa pelien mikromaksut.

Aikaraja kannattaa sitoa pelin luonnolliseen katkoon

Käytännön muutos on pieni ja se muuttaa iltoja enemmän kuin mikään asetus. Älä anna kestoa, anna määrä.

Sen sijaan että sanot "pelaa puoli tuntia", sanot "pelaa kaksi ottelua" tai "pelaa siihen asti että peli tallentaa". Määrä on lapselle mitattava asia. Hän tietää koko ajan, missä kohtaa sopimusta mennään, eikä hänen tarvitse arvata milloin isku tulee.

Kolme lisäystä tekee tästä toimivan:

1. Katsokaa yhdessä, missä kohtaa peli katkeaa. Pyydä lasta näyttämään, mistä hän näkee ottelun keston tai milloin peli tallentaa. Se on nopea keskustelu ja se siirtää sopimuksen konkretiaan.
2. Anna varoitus ennen viimeistä jaksoa, ei kesken sen. Toimiva muotoilu on "tämä ja yksi vielä". Kesken erän annettu varoitus ei ehdi vaikuttaa mihinkään.
3. Sovi mitä tehdään, jos jakso venyy. Ottelu voi kestää odotettua kauemmin. Jos venymiselle ei ole sääntöä, siitä tulee joka kerta uusi neuvottelu.

Kellonaika ei katoa kokonaan. Sitä tarvitaan ulkorajaksi: peli loppuu joka tapauksessa viimeistään tiettyyn aikaan. Ero on siinä, että kellonaika on illan takaraja eikä pelaamisen mittayksikkö. Takaraja tilanteesta, esimerkiksi ruokailusta tai nukkumaanmenosta, kestää neuvottelua paremmin kuin päivittäin laskettava tuntimäärä.

Sopimus, joka kestää myös huonona iltana

Sääntö, jonka aikuinen ilmoittaa, kestää siihen asti kun se ensimmäisen kerran on epämukava. Sopimus, jonka molemmat ovat olleet tekemässä, kestää pidempään, koska lapsi tietää mihin hän on sitoutunut ja mitä hän sai vastineeksi.

Käykää läpi nämä kuusi kohtaa ja kirjoittakaa lopputulos johonkin näkyville:

1. Mihin peliaika sijoittuu. Ennen vai jälkeen läksyjen, arkena vai vain viikonloppuna. Tämä on tärkeämpi päätös kuin tuntimäärä.
2. Kuinka monta jaksoa. Otteluina, tehtävinä tai tallennuspisteinä. Sovi eri määrä arjelle ja vapaapäiville.
3. Milloin peli on kokonaan kiinni. Ruokailu, yö ja mahdolliset yhteiset menot. Tämä on sääntö tilanteesta, joten siitä ei tarvitse neuvotella joka päivä uudelleen.
4. Kenen kanssa pelataan ja puhutaanko ääniyhteydellä. Tuntemattomien kanssa pelaaminen on eri asia kuin luokkakaverien kanssa pelaaminen, ja siihen liittyy myös se, mitä lapsi kertoo itsestään muille.
5. Mitä tapahtuu rajan ylittyessä. Sovi seuraus ennalta, ja pidä se pienenä.
6. Milloin sopimus katsotaan uudelleen. Sopimus, jolla ei ole tarkistuspistettä, muuttuu vanhentuessaan riidaksi.

Sopimus on helpompi pitää, jos se koskee myös aikuista. Jos säännöksi tulee, ettei ruokapöydässä käytetä laitteita, se koskee kaikkia. Epäsymmetrinen sääntö kuluu nopeasti, koska lapsi näkee sen tarkalleen. Samat periaatteet toimivat myös silloin kun perheeseen tulee ensimmäinen oma laite, ja niistä on koottu erillinen lista artikkeliin lapsen ensimmäinen puhelin.

Seuraus sovitaan ennalta ja pidetään pienenä

Yleisin virhe seurauksissa on niiden koko. Kun ilta on mennyt pieleen, aikuinen ottaa konsolin pois viikoksi. Viikko on lapsen aikakäsityksessä valtava, ja se johtaa kahteen asiaan: sopimuksen rikkomista kannattaa yrittää salata, ja seuraava riita alkaa jo siitä, oliko rangaistus kohtuullinen.

Toimiva seuraus on kolmella tavalla erilainen. Se on etukäteen tiedossa, se on pieni ja se liittyy tekoon. Jos peliaikaa venytettiin kaksikymmentä minuuttia, se aika on huomenna vähemmän. Yhteys teon ja seurauksen välillä on silloin ilmeinen ilman selittämistä.

Kannattaa myös erottaa kaksi eri tilannetta. Toinen on se, että lapsi ei osaa lopettaa kesken jakson, mikä on rakenteen ongelma ja ratkaistaan rajan paikkaa siirtämällä. Toinen on se, että sovittu asia jätetään tahallaan tekemättä, mikä on sopimuksen ongelma. Nämä sekoittuvat helposti, ja ensimmäisestä rankaiseminen ei paranna mitään.

Laitteen aikarajat ovat tuki, eivät ratkaisu

Käyttöjärjestelmissä, konsoleissa ja pelipalveluissa on omat aikarajoituksensa. Ne ovat hyödyllisiä kolmesta syystä: ne tekevät sovitusta säännöstä näkyvän, ne poistavat aikuiselta jatkuvan kellon katsomisen ja ne siirtävät sanomisen koneelle, jolloin siitä on vaikeampi väitellä.

Ne eivät kuitenkaan ratkaise ongelmaa, ja syy on rakenteellinen. Rajoitus koskee sitä laitetta ja sitä tiliä, jolle se on asetettu. Moni peli tallentaa edistymisen pilvipalveluun, joten peli jatkuu toisella laitteella tarkalleen siitä mihin se jäi. Alaikäisen tilin perustaminen edellyttää monessa palvelussa huoltajan suostumusta, ja huoltajan hallintaoikeudet riippuvat siitä, minkä ikäiselle tili on tehty. Ikään sidotut rajat ja se, mitä ne oikeasti estävät, on käyty läpi artikkelissa ikärajat verkkopalveluissa.

Kova katkaisu kesken ottelun on myös huono asetus juuri siitä syystä, josta koko juttu alkoi. Jos rajoitus sulkee pelin kesken erän, se tuottaa saman menetyksen kuin aikuisen huuto, mutta ilman keskustelua. Parempi asetus on varoitus ennen rajaa ja väljyyttä jakson loppuun. Työkalujen tekninen puoli, eli mitä eri lapsilukot estävät ja mitä eivät, on käsitelty erikseen artikkelissa lapsilukot ja valvonta.

Rahankäyttö on syytä pitää erillään aikakysymyksestä. Jos lapsi on tehnyt ostoksia ilman lupaa, kyse ei ole peliajasta vaan maksusta, ja maksunpalautus tai muu oikaisu etenee omaa reittiään.

Merkit siitä, että kyse ei ole enää ajanhallinnasta

Riita peliajasta on tavallista eikä se yksin kerro mistään. Huolen paikka on toisenlainen: muutos, joka näkyy muualla kuin pelissä ja joka kestää.

Näihin kannattaa kiinnittää huomiota:

• Pelaaminen syrjäyttää asioita, joista lapsi on aiemmin pitänyt, eikä tilalle tule mitään.
• Koulunkäynti, nukkuminen tai syöminen muuttuvat selvästi ja pysyvästi.
• Lapsi vetäytyy kavereista myös verkon ulkopuolella eikä tapaa heitä enää muualla.
• Pelaamisesta ei enää seuraa iloa, vaan lähinnä ärtymystä ja velvollisuutta.
• Pelaamista salataan aktiivisesti, esimerkiksi öisin, vaikka siitä ei ole rangaistu ankarasti.
• Yritykset vähentää eivät onnistu, vaikka lapsi itse haluaisi vähentää.

Yksittäinen merkki ei tarkoita mitään. Useampi merkki yhtä aikaa, useiden kuukausien ajan ja muuhun elämään ulottuvana, on eri asia. Silloin kyse ei ole kasvatuskeinojen valinnasta eikä sitä ratkaista tiukemmalla asetuksella. Arvion tekee terveydenhuollon ammattilainen, ja keskustelun voi aloittaa esimerkiksi kouluterveydenhuollosta.

Kannattaa myös muistaa, että pelaaminen on monelle lapselle nimenomaan sosiaalinen tila. Kavereita tavataan pelissä samalla tavalla kuin ennen tavattiin pihalla. Sen katkaiseminen kesken on sosiaalinen tapahtuma eikä vain ruudun sammuttamista. Se ei ole syy luopua rajoista, mutta se on syy sopia niistä yhdessä.

Tarkistuslista ennen kuin sovitte uudestaan

Kun sopimus on pettänyt monta kertaa, älä kiristä sitä vaan korjaa sen paikka. Käy tämä lista läpi ennen seuraavaa keskustelua.

1. Onko raja määrä vai kesto? Muuta se määräksi.
2. Tiedättekö molemmat, mistä kohtaa peli katkeaa luonnollisesti?
3. Tuleeko varoitus ennen viimeistä jaksoa vai kesken sen?
4. Onko illalle takaraja, joka perustuu tilanteeseen eikä tuntimäärään?
5. Onko seuraus sovittu etukäteen, ja onko se riittävän pieni pidettäväksi?
6. Koskeeko sääntö myös muita perheenjäseniä siltä osin kuin sen kuuluu koskea?
7. Onko laitteen rajoitus asetettu tukemaan sopimusta vai korvaamaan se?
8. Milloin sopimus katsotaan seuraavan kerran uudelleen?

Yksi asia kannattaa hyväksyä etukäteen. Sopimus ei tee illoista riidattomia, koska peli on suunniteltu jatkumaan ja lapsi on suunniteltu haluamaan. Hyvä sopimus tekee riidasta lyhyen ja ennakoitavan, ja se on tässä realistinen tavoite. Mainonta on osa samaa kokonaisuutta, sillä lapsille suunnatussa sisällössä myös mainos on rakennettu sulautumaan, ja sen tunnistaminen käsitellään artikkelissa mainonta lapsille suunnatussa sisällössä.